Hannu Tapio Aho syntyi vuonna 1947 Rauni ja Eila Ahon (o.s. Anttila) perheeseen Olavi ja Helvi Kivelän tuvassa, jossa tuolloin asuivat. Tupa sijaitsi Raunin kotitalon Yrjö ja Tyyne Ahon (o.s. Kivelä) naapurissa. Hannu oli nuorenparin toinen lapsi, Teuvo-veli oli syntynyt vuonna 1944. Rauni ja Eila rakensivat talon Kiveläntien varteen Koivuniemeen vuonna 1951, sinne muuttamisen noin nelivuotiaana Hannu vieläkin elävästi muistaa. Perheen kuopus Keijo syntyi Koivuniemessä vuonna 1955. Silloisen navetan muuraamisessa Hannu on ollut Korven Samulin apupoikana – siinä perusopit myöhempään muurarintyöhön, naurahtaa Hannu.

Hannu aloitti alaluokkansa Kokkonevan supistetussa kansakoulussa, mutta loput luokat sujuivat jo sitten uudessa, vuonna 1957 valmistuneessa Kokkonevan koulussa. Hän suoritti vuoden keskikoulua ja kansalaiskoulun kirkonkylällä. Kannuksen maamieskouluun hän meni vuonna 1966. Armeijasta Kainuun prikaatista hän suoriutui kersantin sotilasarvolla vuonna 1968. Kaikki maatalon työt olivat nuorelle miehelle tuttuja. Oksakosken sahalla ja höyläämöllä ansaittiin omaa rahaa – penni laudalta taapeloinnissa. Maija-Liisa-puoliso (o.s. Elgland) löytyi Vimpelin Sääksjärveltä nuorten menoissa. Ahkeruutta ja työtä arvostava pari avioitui, Eija-tytär syntyi Lappajärvellä ja sitten perhe muutti Kokkolaan vuosiksi 1969-1976. Kokkolan työvuosiaan Hannu kuvailee sekatyömiehen vuosiksi, hän teki mm. muuraustöitä ja oli käsineitten leikkaajana Birger B. Huhdalla ja nahkojen ohentajana Lahnakosken nahkatehtaalla, teki remontteja ja työskenteli Outokummulla. 

Vuonna 1971 Hannu oli pahassa autokolarissa. Kokkolassa Mesilän risteyksessä Hannu jäi Morris Minillään Hankkijanmäeltä kaahaavan farmariauton rutistukseen. Auto tuli kohti, hengenmeno oli hiuskarvan varassa, vänkärin paikalla ollut työkaverikin selvisi. Onni, ettei tuolloin vielä käytetty turvavöitä, olikokaan niitä autossa, puristuksiin jääminen olisi ollut kohtalokasta. Tohtori Olli Holopainen kasasi miestä sen verran kokoon, että puolen vuoden työkyvyttömyyden jälkeen oli pikkuhiljaa mahdollisuus taas siirtyä töiden ääreen. 

Hannu palasi Maija-Liisan kanssa jatkajaksi kotitilalleen Perhoon vuonna 1976, sillä vanhempien terveys alkoi heiketä. Maanviljelijän ammatti kiinnosti ja tilaa kehitettiin. Perhe kasvoi kahdella pojalla 1970-luvulla, Marko ja Petri ovatkin jatkaneet pitkälti isänsä jalanjäljissä myöhemmin. Toisaalta kuntapolitiikka ja maataloustuottajajärjestö tarvitsivat virkeää, alan tuntevaa miestä – tästä alkoikin pitkä ura luottamustehtävissä. Vuonna 1977 Hannu valittiin Maataloustuottajien yhdistyksen sihteeriksi, siinä hän toimi noin kymmenen vuotta.

Hannu Aho oli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen asiamiehenä 1983-1999. Kunnallisissa luottamustehtävissä hän oli Perhon kunnassa kunnanvaltuustossa vuodesta 1981, kunnahallituksen jäsenenä 1983-1996 ja kunnahallituksen puheenjohtajana 1991-1996. Muista luottamustehtävistä mainitaan MTK:n johtokunta 1987-2004, MTK:n toinen puheenjohtaja 1996-2004, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen valtuuskunnan puheenjohtaja 1997-2004 ja Eläketurvakeskuksen edustajistoon kuuluminen 1997-2003. 

Nämä ansiot veivät Hannu Tapio Ahon sittemmin Suomen Keskustan Vaasan vaalipiirin kansanedustajaksi kaudelle 24.3.1999-18.3.2003. Aho oli jäsenenä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja varajäsenenä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Perho oli ylpeä ”Koivuniemen herrasta” ja tästä harvalle perholaiselle osuneesta valtakunnallisesta tehtävästä. Presidentti Tarja Halonen myönsi maanviljelysneuvoksen arvon Hannu Aholle vuonna 2005.

Kolmen presidentin ajalle ulottuvalla polittisella uralla ehti tapahtua monenlaista niin kunnan, maakunnan kuin valtakunnankin tasolla. Yhtenä erityisesti mieleen jääneenä tapahtumana Hannu mainitsee MTK:n edustajina Raili Puhakan kanssa osallistumisen YYA 40 vuotta -juhlamatkalle Leningradiin ja Moskovaan Kremlin vieraaksi vuonna 1988. Erilainen kulttuuri ja tavat pistivät ihmettelemään ja toisaalta arvostamaan omaa suomalaista toimintatapaa. Kremlin ympäristö hulppeine puitteineen tarjosikin katsottavaa, ja kiitoksen saa myös isäntämaan runsas vieraanvaraisuus. Presidentti Kekkosen arvostus ja idänsuhteitten hoidon merkitys lisääntyi entisestään myös Hannun silmissä.

Näihin edustusaikoihin taas tekevälle miehelle sattui: pihaton tekovaiheessa vuonna 2002 rehunnoutoreissulla Hannu meni siirtämään vesiletkua pintakuivalla myllyn pesupaikalla, mutta senpä liukkaus heittikin miehen jalat alta. Kaveri sukelsi päistikkaa murskekasaan. Tajunnan herätti koliseva purkava rehukärry. Maija-Liisa ei ollut tunnistaa veristä ”sulhastaan”, kun tämä saapui sisälle. Päivä jatkui sinnillä, mutta olkapää oli rikki ja tiedossa oli leikkaus ja kuuden viikon ”lentokone-kipsaus”. Kansanedustaja oli joutua pukeutumispulmaan, kun tarvittiinkin tavanomaista laajempia ja joustavampia vetimiä. Lentokoneiden oviaukotkin tuppasivat ahtaiksi tämän telineen kanssa, mutta avuliaita ihmisiä oli kyllä yhtäkkiä joka puolella.

Luottamustehtävät saivat jäädä vähemmälle ja sitten kokonaan vuonna 2005. Kotoa oli tullut oltua miltei liian paljon poissa, yli kolmekymmentä vuotta näisssä luottamustehtävissä. Eräänkin vuoden kotoa poissaoloksi Hannu on laskenut 226 vuorokautta pelkästään luottamustoimissa. Luku osoittaa, että täysi vastuu tilanpidosta oli jäänyt puolisolle ja pojille. Maija-Liisa ja Hannu luovuttivat  Maatalousyhtymänä jatkavan maito- ja naudanlihatuotantoon keskittyneen maatilan pojilleen Markolle ja Petrille. Kaikkien kotitalot rakentuivat tilan ympäristöön, Hannu ja Maija-Liisa osallistuivat edelleen tilan töihin ja lastenlapset toivat omaa puuhaansa isovanhempienkin arkeen.

Hannu seuraa politiikkaa ja yhteiskunnallisia tapahtumia toki edelleen. Harmitusta ja ihmetystä aiheuttaa politikoinnin erimielisyyksien korostuminen, jota media vielä nykymenetelmin ruokkii. Pärjätä pitää kuitenkin kaikkien kanssa, neuvotteleminen on tärkeää, ja tavoitteena on yhteisen näkemyksen löytyminen sopivasti ja tarvittaessa joustaen. Yhteistyö ja toisen ihmisen kunnioitus on kaiken pohjana, toteaa Hannu. Esimerkiksi eduskunnan puhekulttuuri on muuttunut huomattavasti entisajan leikillisistä, humoristisistakin letkautuksista nykyiseen, jopa loukkaavaan puhetapaan.

Nykyään eläkeläismies sanoo olevansa Koivuniemen tilalla pojillaan enemmänkin juoksupoikana, tekee mitä milloinkin. Työsopimus pitää sisällään poikien lupauksen, että niin kauan saa isänsä olla työhommissa, kun työn tuloksesta on enempi hyötyä kuin haittaa – lisäkaneettina vielä, että ei ole valitusoikeutta, jos työsuhde päätetään. Jalkaa vaivaava valtimotukos rajoittaa jonkin verran liikkumista, sillä kipu ja pitkä istuminen eivät tunnu hyvältä. Vuonna 2020 edesmenneen Maija-Liisa-puolison hyötypuutarha on Hannun silmällä pidon alla. Samoin elämää monin tavoin ilostuttaneet lastenlapset, joiden kanssa on parhaillaan menossa pappatunturin ja kahden traktorin entisöinti. Hannu näkeekin huomionarvoiseksi sukupolvien välisen puhumisen ja kuuntelemisen merkityksen – vain siten voidaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta me-hengessä.

Mirja Siironen