Museon 50-vuotisjuhlan juhlaesitelmä, Esfir Linna

Arvoisa juhlaväki,

Suomea voi hyvällä syyllä sanoa museoiden maaksi. Suomessa on yhteensä yli 1 000 museota eli yksi museo 5 000 asukasta kohti. Näin ollen Suomi on väkilukuun suhteutettuna yksi maailman museorikkaimmista maista.

Suomen museolaitos on jaettu ammatillisiin museoihin ja muihin museoihin. Ammatillisia museoita ovat valtakunnalliset museot, maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot. Nämä museoammatillisesti hoidetut museot vastaavat alueellisesti tai alakohtaisesti museotoimen kehittämisestä.

Ehdoton enemmistö Suomen museoista on kuitenkin paikallismuseoita, joiden toiminta perustuu vapaaehtoisuudelle. Paikallismuseot ovat syntyneet kulttuuriperintöharrastuksen, kotiseuturakkauden ja keräilijöiden aktiivisuuden tuloksena. Museot tallentavat ja esittelevät kukin oman alueensa kulttuuriperintöä. Paikallismuseoilla onkin suuri merkitys paikalliselle identiteetille ja yhteenkuuluvuudelle. Ne tukevat alueiden omaleimaisuutta ja perinteitä ja tarjoavat myös mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön ja yhteisölliseen osallistumiseen.

Ensimmäiset paikallismuseot perustettiin Suomessa jo 1800-luvulla. Viime sotien jälkeen Suomessa perustettiin runsaasti kotiseutuyhdistyksiä, joiden yhtenä päätavoitteena oli kotiseutumuseoiden perustaminen. Tähän aikakauteen ajoittuu myös Perhon kotiseutumuseon syntyhistoria. Kotiseutuyhdistys Perhossa oli perustettu vuonna 1950. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1960, yhdistys osti kirkon vieressä olevan viljamakasiinin Perhon manttaalikunnalta. Tähän tulevaan museoon yhdistys alkoi kerätä talonpoikaisesineistöä eri puolilta Perhoa. Yleisölle museo avattiin 14.7.1963, 50 vuotta sitten.

Nykyisessä museossamme on varsin kattava kokoelma talonpoikaisajan esineistöä. Lisäksi 155-vuotias viljamakasiini luo museoon oikeanlaista vanhan ajan talonpoikaistunnelmaa. Myös museon sijainti aivan keskellä kirkonkylää on valttikortti, joka houkuttelee ohikulkijoita pysähtymään ja tutustumaan vanhoihin esineisiin.

Kotiseutuyhdistyksen ja muiden kuntalaisten aktiivinen panos on ollut museon olemassaolon ja toiminnan kannalta elintärkeää. Oman kulttuuriperinnön vaaliminen esinelahjoitusten, talkootöiden ja muun toiminnan kautta on tarjonnut kuntalaisille mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen ja kiinnostumiseen oman pitäjän historiasta ja kulttuurista. Perhon museo on myös vuosien ajan tarjonnut paikallisille nuorille mahdollisuuden työllistyä kesäkuukausiksi.

Paikallismuseoiden paikallinen merkitys on kiistaton. Paikallismuseotoiminnan arvo on myös valtakunnallisesti tunnustettu. Varsinkin viime vuosina paikallismuseoiden asemaan ja rooliin on kiinnitetty erityistä huomiota. Pari vuotta sitten Museovirasto julkaisi Paikallismuseon työkirjan museoiden toiminnan kehittämisen apuvälineeksi. Viime vuonna puolestaan valmistui opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman paikallismuseotoiminnan kehittämistyöryhmän loppuraportti, jossa selvitettiin paikallismuseoiden tilannetta ja kartoitettiin paikallismuseotoiminnan kehittämisalueita.

Paikallismuseot ovat kuitenkin monien haasteiden edessä. Kuntarakenteiden mahdollisesti uudistuessa on tärkeää pitää huoli, että museoiden asema säilyy myös uudistusten myllerryksissä. Lisäksi pienet taloudelliset resurssit rajoittavat paikallismuseoiden toimintaa. Merkittävä osa paikallismuseoiden tuloista koostuu niiden omasta varainhankinnasta. Museovirasto kuitenkin myöntää vuosittain erilaisia avustuksia, joita kannattaa ehdottomasti hakea. Avustusta voi saada esimerkiksi näyttelyiden uudistamiseen, museotoiminnan suunnitteluun, museorakennusten kunnostustöihin, perinneaineistojen keruuseen ja tallentamiseen ynnä muuhun. Museovirastolta voi saada avustusta myös innovatiivisiin kehittämishankkeisiin.

Paikallismuseotoiminnan kehittämisessä on tärkeää tuottaa erilaisia toimintamalleja paikallisväestön aktivoimiseksi. Esimerkiksi yleisötapahtumat, muistelutilaisuudet tai vanhojen esineiden keräyskampanjat siirtävät perinnetietoutta eteenpäin ja saattavat tavoittaa uusia toimijoita mukaan museotyöhön.

Perhon kotiseutuyhdistys on vuosien varrella järjestänyt monia hienoja museotoimintaan ja kulttuuriperintöön liittyviä tapahtumia, kuten kotiseutukierros ja erilaiset yleisötilaisuudet. Vuonna 2012 kirjastolla oli vanhojen valokuvien näyttely, jonka järjestämisessä kotiseutuyhdistys oli aktiivisesti mukana. Kaikki tällainen toiminta on omiaan virittelemään kuntalaisten kiinnostusta kulttuuriperintöön ja paikallismuseotoimintaan.

Erinomainen perinteenkeruumuoto Perhossa on ollut kotiseutuyhdistyksen lukemistojen julkaisu. Kirjoituskilpailujen myötä lukemistoihin on saatu kerättyä perholaisten muisteluita kulloiseenkin teemaan liittyen. Lukemistoja on tähän asti kertynyt jo viisi.

Seuraava askel Perhon paikallismuseotyön parissa voisi olla laajentaa oman paikkakunnan tallennus ja dokumentointi ulottumaan aina tähän päivään asti. Tällaisessa nykydokumentoinnissa tallennetaan siis nykyisyyttä, tätä päivää. Tallennusaiheissa vain mielikuvitus on rajana. Esimerkkiaihe voi olla vaikka perholaisen nuoren koulupäivä, jossa valitun nuoren elämää seurataan yhden koulupäivän ajan esimerkiksi valokuvaamalla, haastattelemalla ja kirjoittamalla dokumentointipäiväkirja päivän kulusta. Dokumentoinnin aiheena voi olla myös vaikkapa jokin työ- tai toimintatapa, jonka tiedetään tulevaisuudessa katoavan tai muuttuvan olennaisesti. Tällaisin tavoin nykypäivää voidaan tallentaa jälkipolville jo ennen kuin siitä tulee menneisyyttä.

Minulle Perhon kotiseutumuseolla on henkilökohtaisesti tärkeä merkitys. Museo tarjosi minulle elämäni ensimmäisen työpaikan vajaa kymmenen vuotta sitten. Kyseessä oli samalla unelmatyö minulle historiasta kiinnostuneelle nuorelle. Kaiken kaikkiaan olin museossa töissä kolmena eri kesänä. Museossa vietetyt kuukaudet antoivat paitsi eväät työelämään, myös sysäyksen museoalalle ja museologian opintoihin. Työkokemukseni Perhon museossa on avannut myöhemmin portteja myös muihin museoalan töihin.

Perhon kotiseutumuseo on meidän kaikkien perholaisten yhteinen museo. Olkaamme ylpeitä museostamme ja kotiseuturakkaudestamme. Vaalikaamme kulttuuriperintöämme myös tulevaisuudessa!

Esfir Linna, Keski-Suomen museon projektitutkija

Perhon kotiseutumuseo 50 vuotta, Mirja Siironen

Perhon kotiseutumuseo täytti 50 vuotta heinäkuun 14. päivänä 2013. Tämä perholaisen kulttuurin merkkipaalu sai myös viisikymmenpäisen juhlaväen koolle sateisen sään saattelemana seurakuntatalolle. Museorakennuksen äärelle oli tarkoitus kokoontua, mutta hyvä vaihtoehto löytyi täältäkin.

Kirkkomaan maisemaan kuuluu Valter Thomén arkkitehtuurin näyte, Perhon kirkko vuodelta 1903. Tapuli kirkon vieressä on vuodelta 1799, taustalle jäävät Hiljaisuuden maja ja uudenuutukainen virastotalo pappilan vanhan aitan seurassa. Ulkoisen muodonmuutoksen kokeneen hautausmaan povessa nukkuvat monet lähiomaisemme ja sankarivainajat. Perhonjoki, Jängänharju ja Sahin maisema piirtyvät ympärillemme.

Tälle paikalle, kirkkomaan viereen, perholaisten isäntien ja kruunun päätöksellä Kinnusen veljekset rakensivat viljamakasiinin, lainajyvästön, vastaamaan talonpoikien tarpeeseen, kun siemenviljasta oli pula ja kun Suomenselän halla oli vienyt sadon. Viljamakasiini, nykyinen museomme, valmistui veistohirrestä vuonna 1858 – ikää rakennuksella on siis 155 vuotta. Kaksinkertaiset seinät, viljasiilot ja kaksikerroksisuus osoittavat rakentajien ammattitaitoa. Ulkopuolen lautavuoraus ja pärekatto kuuluvat kuvaan. Portaat ovat vanhat, porraskaiteet 2000-luvun työtä.

1960-luvulla toiminnassaan aktivoitunut Perhon kotiseutuyhdistys osti rakennuksen Perhon kylän manttaalikunnalta sadalla markalla 5.10.1960. Kauppakirjan allekirjoittivat talolliset Eino Poranen ja Ilmari Taipale ja kotiseutuyhdistyksen puolesta puheenjohtaja Onni Peritalo ja sihteeri Tauno Linna. Vuonna 1963, heinäkuun 14. päivänä, viljamakasiini avattiin ensi kertaa museona yleisölle. Sitä ennen monet kotiseutuaktiivit olivat keränneet Perhosta monimuotoista talonpoikaisesineistöä museotiloihin. Tästä esineistöstä ja 2000-luvun museotoiminnasta laajemminkin esitelmöi juhlassamme myöhemmin perholaissyntyinen Esfir Linna: Keski-Suomen museon projektitukija on perehtynyt paikalliseen esineistöön erityisesti Perhon museoesittelijänä useampana kesänä oltuaan ja kouluttauduttuaan museoalan ja historian ammattilaiseksi.

Erityisesti nykyään myös opetus- ja kulttuuriministeriö näkee arvot paikallismuseoiden kehittämisessä. Museot kertovat paikallisuudesta, museoiden ja koulujen yhteistyötä olisi kehitettävä, samoin harrastajaosaamisen lisäämistä koulutusten avulla. Taloudellinen tuki museoille olisi saatava paremmaksi.

Niin sanottuihin muistiorganisaatioihin, perinnettä ja tietoa tallentaviin järjestöihin, kuuluvat museoiden lisäksi myös kotiseutuarkistot ja kirjastot. Ilman näitä säilyttäviä organisaatioita meillä ei olisi jälkipolville juuri mitään annettavaa. Nykypäivää ja tulevaisuutta kuitenkin aina rakennetaan menneisyydelle. Tätä arvoa kaikki eivät ole valmiita allekirjoittamaan. Kulttuuriperinnetyö tarvitsee siis omat osaajansa ja kotiseutuihmisensä.

Mikä onkaan kotiseutuyhdistys, kotiseutuaate, kotiseututunne? Ajattelin valottaa tätä nykypäivänäkin vireänä elävää aihetta osin Kotiseutuliiton äskettäin julkaiseman Kotiseutu-teoksen pohjalta. Ensimmäiset kotiseutuyhdistykset perustettiin 1800-luvun loppuvuosina ajamaan itsenäistymisasiaa ja isänmaallisuutta. Toiminta syntyvän Suomen puolesta nähtiin tärkeäksi. Vapaussodan jälkeen, Suomen jo itsenäistyttyä, kotiseutuliike entisestään vahvisti uutta tasavaltaa. Myös Perhon kotiseutuyhdistyksen syntysanat voi ajoittaa noille tienoille, nimittäin tammikuussa 1917 kirkkoherra A.F. Raunio esitelmöi kirkonkylän kansakoululla ”paikkakunnan edistysseurojen kokouksessa” kotiseutuharrastuksesta ja päätettiin perustaa kotiseututoimikunta. Miten toiminta käynnistyi, siitä ei toistaiseksi ole tietoa.

Talvi- ja jatkosotien jälkeen kotiseutuyhdistyksiä perustettiin kymmenessä vuodessa jopa pari sataa. Kotiseutumuseoita syntyi suunnilleen saman tahtiin. Tuohon aikaan siis meillä Perhossakin alkoi museotoiminta. Perhon kotiseutuyhdistyksessä 1950-1960-luvut olivat pöytäkirjojen mukaan vilkasta aikaa kokouksineen, iltamineen ja kesäjuhlineen. 1970-luvulla toiminta lamaantui vuosikymmeneksi, mutta siitä eteenpäin osin Perhon kunnan viranhaltijoiden ja vastaavasti innokkaiden kotiseutuihmisten myötä tehtäviin tartuttiin tehokkaasti. Yhdistystoiminta jatkuu edelleen.

Valtakunnallisesti 1990-luvulla käytiin kiivaitakin keskusteluja Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Maakuntien, Kotiseutuliiton ja kotiseutuyhdistysten esiinnousu halusi varmistaa omaa suomalaista identiteettiä. Nyt elämme kuntarakennekeskustelujen aikaa ja jälleen paikalliset intressit ja kulttuuriarvotkin ovat keskiössä.

Kotiseututyön tausta on perinteisesti ollut agraarinen, maaseutuun painottuva, mistä on osoituksena Perhossakin museomme talonpoikaisesinekokoelma, yli 700 esinettä; niistä vanhimmat ovat 1700-luvulta. Nykypäivänä kuitenkin suuri osa Kotiseutuliiton 642 jäsenyhdistyksestä on kaupunginosayhdistyksiä; taustalla on ymmärrettävästi yhteiskuntamme rakennemuutos ja kaupunkikeskittymät. Omaa yhteisöllisyyttä halutaan vaalia kaikkialla. Tämä nostaa esiin myös monimuotoisen nykyperinteen tallentamisen ja dokumentoinnin tarpeen museoesineinä, teksteinä ja tapahtumina.

Jokainen kokee kotiseutunsa omalla tavallaan. Joku väittää, ettei ole mistään kotoisin, ei tunne mitään paikkaa ikään kuin omakseen. Kotiseututunne lienee kuitenkin kaipuuna ja tavoitteena samanlainen meillä kaikilla ihmisillä. Lapsuuden myötä ympäristön kokeminen luogg kotiseututunteelle sisältöä. On onni, jos ihmisellä on vahva sidos kotiseutuun tai -seutuihin. Elämän mukanaan tuomat uudet kotipaikkakunnat muuttojen myötä ovat omia lisiään useampaankin kotipaikkakokemukseen. Kotiseutumuistoihin saattavat olla vahvasti piirtyneet tietyt luonnonympäristöt puineen ja puroineen, rakennettu ympäristö saunoineen ja leikkipaikkoineen, toisaalta henkinen ympäristö läheisine ihmisineen, kodin tapoineen tai vaikkapa ruokaperinteineen. Tätä kaikkea olemme aikuisina ja vanhempina lapsillemme ja nuorillemme siirtämässä.

Paikallisuuden kokemiselle ja paikkaan kuulumiselle luovat pohjaa asumisen pitkäkestoisuus, tutut ihmiset ja naapurustot. Samoin vaikkapa paikkakunnan palvelut yhdistävät ihmisiä: esimerkiksi lähikaupat ja kirjastot ovat tutkimusten mukaan ihmisiä sitovia ja miellyttäviä kohtaamispaikkoja. Kotiseutu ja kotikunta yhdistyvätkin mielessämme.

Tervetuloa museojuhlaan!

Parhaimmat kiitokset museon merkkipäivän huomioimisesta Perhon kunnalle ja seurakunnalle sekä Keski-Pohjanmaan maakuntamuseolle.

Mirja Siironen, Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja