Toimintakertomus 2018

PERHON KOTISEUTUYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

JÄSENISTÖ Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun

suuruus oli 10 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2018 lopussa

oli 83.

TOIMIHENKILÖT Johtokunta

Mirja Siironen puheenjohtaja

Olavi Poikola sihteeri / taloudenhoitaja

Pekka Flink varapuheenjohtaja

Sisko Erkkilä

Veli-Matti Kalliokoski

Tuula Kinnunen

Outi Leväniemi

Tuula Poranen

Pekka Riihimäki

Toiminnantarkastaja

Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä

– ei ollut

KOKOUKSET Yhdistyksen kevätkokous pidettiin huhtikuussa kirkonkylän vanhalla kansakoululla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin marraskuussa Perhon ammattiopistolla. Vuonna 2018 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

VUODEN 2018 TOIMINNASTA

KOTISEUTUMUSEO, KOKKONEVAN TAISTELUN MUISTOMERKIT JA

HAUTA PERHOSSA -MUISTOMERKKI; AUTO- JA KONEMUSEON HALLIPAIKKA

Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä vierailijoita varten. Kokkonevan Schönemanin muistomerkillä vierailijoita oli 209. Hauta Perhossa -muistomerkillä on ollut kävijöitä.

Auto- ja konemuseon hallipaikka ei ole ollut käytettävissä hallin katon romahdettua ja omistussuhteen muututtua. Esineet sieltä ovat kunnan varastotilassa.

Kotiseutumuseon pärekatto uusittiin elokuussa 2018. Museoa pidettiin auki heinäkuussa sunnuntaisin johtokunnan voimin. Vierailijoita oli 106 (edellinen vuosi 164).

KOTISEUTULUKEMISTOT

Loppuja kotiseutulukemistoja on ollut myynnissä ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa. Kirjoitustapahtumalla ”Perholaiset rattailla – kaksipyöräisistä nelipyöräisiin” on kerätty tekstejä seuraavaa kirjaa varten. Toimitustyö ajoittuu vuodelle 2019.

TAPAHTUMIA Tehtiin kesäretki Taide Vionojalle Ullavaan. Osallistuttiin Perho-päivään siten, että pärekaton rakentajat Seppo Kalliokoski ja Reijo Huusko olivat museolla paikalla vastaamassa kiinnostuneiden kysymyksiin.

KOTISEUTUARKISTO Sivistys- ja vapaa-ajan lautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä. Arkiston työntekijänä on tarvittaessa toiminut kirjastoavustaja, jolla on hyväksytty arkistokoulutustausta.

AVUSTUKSET Kotiseutuyhdistys sai Museovirastolta harkinnanvaraista avustusta vuodelle 2017 museon pärekaton uusimiseen. Sopivaa työntekijää katto-projektiin ei tuolloin löytynyt. Anottiin ja saatiin jatkoaikaa avustuksen käyttöön vuoden 2018 loppuun saakka.

KOTISIVUT JA TIEDOTUS

Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa

www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Kotisivuja on alettu uudistaa WordPress-pohjalle. Yhdistyksen ilmoituksia on voinut seurata kotisivujen lisäksi Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

20. maaliskuuta 2019

Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta

Mirja Siironen, puheenjohtaja

Toimintakertomus 2017

JÄSENISTÖ

Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 10 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2017 lopussa oli 76.

TOIMIHENKILÖT

Johtokunta

Mirja Siironen puheenjohtaja

Olavi Poikola sihteeri / taloudenhoitaja

Pekka Flink varapuheenjohtaja

Sisko Erkkilä

Veli-Matti Kalliokoski

Tuula Kinnunen

Outi Leväniemi

Tarja Pohjonen

Pekka Riihimäki

Toiminnantarkastaja

Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä

Elisa Kivelä

KOKOUKSET

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin maaliskuussa seurakunnan Kulmakivellä. Yhdistyksen syyskokous pidettiin lokakuussa Jängän urheilutalolla. Vuonna 2017 johtokunta kokoontui neljä kertaa.

VUODEN 2017 TOIMINNASTA

KOTISEUTUMUSEO, KOKKONEVAN TAISTELUN MUISTOMERKIT JA HAUTA PERHOSSA -MUISTOMERKKI; AUTO- JA KONEMUSEON HALLIPAIKKA

Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten. Kokkonevalla vierailijoita oli 70. Hauta Perhon Hautaperhontietä raivattiin pusikoista.

Kesätyöntekijänä oli Elisa Kivelä kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun. Museoa pidettiin auki heinäkuun. Vierailijoita kertyi vuonna 2017 164 (edellinen vuosi 234). Kivelä on laatinut raportin kesätyöstään. Museossa oli esillä heinäkuussa Jorma Pihlin ja Timo Peltosen luontoaiheista Ite-taidetta. Museoesineet on luetteloitu ja kuvattu Kaarle-tietokantaan. Muutamista esineistämme on koottu lainattavaksi ”matkalaukkumuseo” (säilytys kirjastossa/puukoululla).

Perho on mukana Keski-Pohjanmaan Meidän museo -hankkeessa. Tavoitteena oli tehdä museotoimintaa tunnetuksi kaikenikäisille. Museoesineeksemme valitsimme Kurki-lentokoneen kellukkeen ja potkurinlavan palasen onnettomuustarinoineen. Museoiden esineistä on koottu digitaalinen näyttely Suomi100-juhlavuoden merkeissä: https://www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto/30936437602/in/photolist-P8Kk6d.

Hankkeen puitteissa syntyi myös videotallenne, jossa Perhonkin museo on mukana: https://www.youtube.com/watch?v=Bk4S7ahgpNQ&feature=youtu.be

KOTISEUTULUKEMISTOT

Ensimmäistä, kolmatta, neljättä ja viidettä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa. Kirjoituskilpailu vuoden 2016 alusta: aiheena ”Perholaiset rattailla – kaksipyöräisistä nelipyöräisiin” on tuottanut vain kahdeksan tekstiä. Kirjotusten keruuta on päätetty jatkaa edelleen vuodelle 2018.

TAPAHTUMIA

Tehtiin kesäretki Toivosen museoalueelle Kälviälle. Mukana lukiolaisten yritysmessuilla toukokuussa. Osallistuttiin Perho-päivään elokuussa esittelemällä museoa ”presidentti Kekkoselle” seurueineen.

KOTISEUTUARKISTO Vapaa-aikalautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä. Arkiston työntekijänä on tarvittaessa toiminut kirjastoavustaja Anne-Maria Peltola, jolla on hyväksytty arkistokoulutustausta.

AVUSTUKSET

Kesätyöntekijän palkkaukseen saatiin avustusta kunnan nuorten kesätyöllistämistuesta. Kotiseutuyhdistys sai Museovirastolta harkinnanvaraista avustusta vuodelle 2017 museon pärekaton uusimiseen. Sopivaa työntekijää katto-projektiin ei löytynyt. Anottiin ja saatiin jatkoaikaa avustuksen käyttöön vuoden 2018 loppuun saakka. LC Perho myönsi myös avustusta katontekoon.

KOTISIVUT JA TIEDOTUS

Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

20. maaliskuuta 2018

Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta

Mirja Siironen, puheenjohtaja

Toimintakertomus 2016

JÄSENISTÖ

Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 10 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2016 lopussa oli 75.

TOIMIHENKILÖT

Johtokunta

Mirja Siironen puheenjohtaja

Olavi Poikola sihteeri / taloudenhoitaja

Pekka Flink varapuheenjohtaja

Sisko Erkkilä

Veli-Matti Kalliokoski

Jorma Laajala

Outi Leväniemi

Tarja Pohjonen

Pekka Riihimäki

Toiminnantarkastaja

Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä

Katri Vainionpää

KOKOUKSET

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin huhtikuussa Kotiseutuarkistolla kirjaston alakerrassa. Yhdistyksen syyskokous pidettiin joulukuussa St1:llä. Vuonna 2016 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

VUODEN 2016 TOIMINNASTA

KOTISEUTUMUSEO, KOKKONEVAN TAISTELUN MUISTOMERKIT JA HAUTA PERHOSSA -MUISTOMERKKI; AUTO- JA KONEMUSEON HALLIPAIKKA

Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten.

Kesätyöntekijänä oli Katri Vainionpää kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun. Museoa pidettiin auki heinäkuun. Vierailijoita kertyi vuonna 2016 234 (edellinen vuosi 130). Vainionpää on laatinut raportin kesätyöstään. Museoesineet on luetteloitu ja kuvattu Kaarle-tietokantaan. Muutamista esineistämme on koottu lainattavaksi ”matkalaukkumuseo” (säilytys kirjastossa).

Perho on mukana Keski-Pohjanmaan Meidän museo -hankkeessa. Tavoitteena on tehdä museotoimintaa tunnetuksi kaikenikäisille. Museoesineeksemme valitsimme Kurki-lentokoneen kellukkeen ja potkurinlavan palasen onnettomuustarinoineen. Museoiden esineistä kootaan digitaalinen näyttely Suomi100-juhlavuoden merkeissä.

KOTISEUTULUKEMISTOT

Ensimmäistä, kolmatta, neljättä ja viidettä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa. Kirjoituskilpailu vuoden 2016 alusta: aiheena ”Perholaiset rattailla – kaksipyöräisistä nelipyöräisiin” on tuottanut vain kahdeksan tekstiä. Kirjotusten keruuta on päätetty jatkaa vuodelle 2017.

TAPAHTUMIA

Tehtiin kesäretki Evijärven Väinöntalolle. Osallistuttiin ammattiopiston elojuhlille syyskuussa.

KOTISEUTUARKISTO

Vapaa-aikalautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä. Arkiston työntekijänä on tarvittaessa toiminut kirjastoavustaja Anne-Maria Peltola, jolla on hyväksytty arkistokoulutustausta.

AVUSTUKSET

Kesätyöntekijän palkkaukseen saatiin avustusta kunnan nuorten kesätyöllistämistuesta. Kotiseutuyhdistys on hakenut Museovirastolta harkinnanvaraista avustusta vuodelle 2017 museon pärekaton uusimiseen.

KOTISIVUT JA TIEDOTUS

Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

20. maaliskuuta 2017

Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta

Mirja Siironen, puheenjohtaja

Toimintakertomus 2015

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 8 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 80.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Poikola, sihteeri / taloudenhoitaja
Pekka Flink, varapuheenjohtaja
Jorma Laajala
Outi Leväniemi
Tarja Pohjonen
Irene Poranen
Leena Poranen (k. 30.8.2015)
Pekka Riihimäki

Kunniajäsenet
Hellin Hietala (k. kesäkuussa 2015)
Tauno Taivassalo

Toiminnantarkastaja
Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä
Aleksi Pannula

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin maaliskuussa Oksakosken koululla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin marraskuussa Möttösen koulun Perinnepirtillä. Vuonna 2015 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

VUODEN 2015 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet. Laitettiin uudet vierailijalaatikot Kokkonevalle ja Hauta Perhoon.

Kesätyöntekijänä oli Aleksi Pannula kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun. Museoa pidettiin auki heinäkuun. Vierailijoita kertyi vuonna 2015 130 (edellinen vuosi115). Pannula on laatinut raportin kesätyöstään. Museoesineet on luetteloitu ja kuvattu Kaarle-tietokantaan.

Kotiseutulukemistot: Ensimmäistä, kolmatta, neljättä ja viidettä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa. Päätettiin julistaa uusi kirjoituskilpailu vuoden 2016 alusta: aiheena ”Perholaiset rattailla – kaksipyöräisistä nelipyöräisiin”.

Tapahtumia: Tehtiin kesäretki Poraseen Kaisa ja Lasse Lamminmäen perinnetaloon; siitä jatkettiin Vimpelin suksi- ja pesäpallomuseoon sekä Vimpelin pyöreään kirkkoon. Osallistuttiin museolla Perho-päivään 1.8. Oltiin järjestämässä ja toteuttamassa lokakuussa seurakunnan kanssa amanuenssi Risto Känsälän esitelmä perholaisesta kirkkorakentamisesta.

Kotiseutuarkisto: Vapaa-aikalautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä. Arkistossa on vuonna 2015 työskennellyt työntekijä vain satunnaisesti; arkiston järjestely ja seulonta on jatkunut.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Perhon kotiseutuyhdistys on mukana eVILJO-yhdistysrekisterissä. Palvelu tarjoaa yhdistykselle ilmaiset kotisivut ja toiminnan näkyvyyttä. eVILJON tavoitteena on vahvistaa Keski-Pohjanmaata kansalaistoiminnan maakuntana (Keski-Pohjanmaan Liitto.)

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

1. maaliskuuta 2016
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja

Toimintakertomus 2014

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 8 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2014 lopussa oli 73.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Poikola, sihteeri / taloudenhoitaja
Jorma Laajala, varapuheenjohtaja
Pekka Flink
Outi Leväniemi
Tarja Pohjonen
Irene Poranen
Leena Poranen
Pekka Riihimäki

Kunniajäsenet
Hellin Hietala
Tauno Taivassalo

Toiminnantarkastaja
Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä
– ei ollut

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 1.4. Korkiakankaan Vasapirtillä. Yhdistyksen syyskokous pidettiin 11.11. kirkonkylällä Mikin Grillillä. Vuonna 2014 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

VUODEN 2014 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet. Laitettiin vireille uudet vierailijalaatikot Kokkonevalle ja Hauta Perhoon.

Kesätyöntekijää ei kesälle 2014 palkattu. Museoa pidettiin tarvittaessa auki johtokunnan voimin. Vierailijoita kertyi vuonna 2014 115 (edellinen kesä 190).

Kotiseutulukemistot: Ensimmäistä, kolmatta, neljättä ja viidettä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa.

Tapahtumia: Tehtiin kesäretki Karstulan Wanhat Wehkeet -museoon 25.6. Amanuenssi Pirkko Järvelä esitelmöi kirjastolla 2.12. Rakennetusta kulttuuriympäristöstä.

Kotiseutuarkisto: Vapaa-aikalautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä. Arkistossa on vuonna 2014 työskennellyt työntekijä vain satunnaisesti; arkiston järjestely ja seulonta on jatkunut.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

25. helmikuuta 2015
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja

Toimintakertomus 2013

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 8 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2013 lopussa oli 80.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Poikola, sihteeri / taloudenhoitaja
Jorma Laajala, varapuheenjohtaja
Pekka Flink
Outi Leväniemi
Tarja Pohjonen
Irene Poranen
Leena Poranen
Pekka Riihimäki

Kunniajäsenet
Hellin Hietala
Tauno Taivassalo

Toiminnantarkastaja
Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä
Emilia Leväniemi

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 19.3. Salamajärven Myllykodalla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin Kokkonevan koululla 5.11. Vuonna 2013 johtokunta kokoontui kuusi kertaa.

VUODEN 2013 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet.

Kesätyöntekijänä yhdistyksellä oli opiskelija Ella Puoliväli 24.6. – 31.7. Palkkaus tuli kunnan nuorten kesätyöllistämistuen mukaisesti vapaa-aikatoimelta ja yhdistykseltä. Vierailijoita kotiseutumuseoon kertyi vuonna 2013 190. Ella Puoliväli on laatinut museoraportin työajaltaan.

Avustuksia toimintaan on saatu Perhon kunnan vapaa-aikatoimelta ja kehitysyhtiöltä sekä Lions Club Perholta.

Jäsenmaksun tehostettu keräyskampanja toteutettiin kevättalvella 2013; jäsentiedote jaettiin jokaiseen perholaistalouteen.

Kotiseutulukemistot: Ensimmäistä, kolmatta, neljättä ja viidettä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa. Viides kotiseutulukemisto valmistui ja tuli myyntiin toukokuussa 2013; aineistona on pääasiassa maa- ja metsätalousaiheisen kirjoituskilpailun satoa.

Tapahtumia: Kotiseutuyhdistys juhli 50-vuotiasta museoaan 14.7. Juhlapuhujana oli Keski-Suomen museon projektitutkija Esfir Linna. Osallistuttiin suvimarkkinoille heinäkuussa ja elojuhlille syyskuussa. Tehtiin kesäretki Kokkolaan Renlundin museoon 25.6.

Kotiseutuarkisto: Vapaa-aikalautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä. Arkistossa on vuonna 2013 työskennellyt työntekijä vain satunnaisesti; työntekijä on käynyt arkisto-osaajakurssin Jyväskylässä syksyllä 2013; työpanostaan on tarvittu toisaalle. Arkiston järjestely ja seulonta jatkunee kesäkuussa 2014.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

18. maaliskuuta 2014
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja

Toimintakertomus 2012

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 5 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2012 lopussa oli 60.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Poikola, sihteeri / taloudenhoitaja
Jorma Laajala, varapuheenjohtaja
Outi Leväniemi
Tarja Pohjonen
Irene Poranen
Leena Poranen
Pekka Riihimäki
Erkki Takanen, k. 25.2.2012

Kunniajäsenet
Hellin Hietala
Tauno Taivassalo

Toiminnantarkastaja
Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä
Emilia Leväniemi

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 6.3. Kivikankaan kylätalolla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin 20.11. Möttösessä Jetta-talotehtaan tiloissa. Vuonna 2012 johtokunta kokoontui neljä kertaa. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksen uudistetut säännöt 16.5.2012.

VUODEN 2012 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet. Syksyllä 2012 hankittiin uudet opasteviitat Kokkonevan muistomerkeille ja Hauta Perhossa -muistomerkille; viitat pystytetään kevään 2013 aikana; ne ovat varastoituina yhdistyksen auto- ja konemuseon hallipaikassa.

Kesätyöntekijänä yhdistyksellä oli opiskelija Emilia Leväniemi 15.6.- 31.7.2012. Palkkaus tuli kunnan nuorten kesätyöllistämistuen mukaisesti vapaa-aikatoimelta. Vierailijoita kotiseutumuseoon kertyi vuonna 2012 160 (edellisenä vuonna 202). Emilia Leväniemi on laatinut museoraportin työajaltaan.

Kotiseutulukemistot: Ensimmäistä, kolmatta ja neljättä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä ja kunnantoimistossa. Viides kotiseutulukemisto on painatusvaiheessa; aineistona on maa- ja metsätalousaiheisen kirjoituskilpailun satoa; kirjoittajia palkittiin syyskokouksessa 2012.

Tapahtumia: Kotiseutuyhdistys oli aktiivisesti mukana järjestämässä kirjaston ja vapaa-aikatoimen kanssa vanhojen valokuvien näyttelyn helmi-maaliskuulle 2012; kuvat on koottu albumeihin kirjaston Perho-kokoelmaan.

Kotiseutuarkisto: Kasvatus- ja opetustoimen hallinnoimaa, kirjastossa sijaitsevaa kotiseutuarkistoa on hoitanut lähinnä kesäisin koulunkäyntiavustaja Niina Honkalehto. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Siironen osallistui kolmipäiväiselle Arkisto-osaaja-kurssille Seinäjoella helmi-maaliskuussa 2012. Arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com . Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

6. maaliskuuta 2013
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja

Toimintakertomus 2011

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 5 e. Maksaneita jäseniä vuoden 2011 lopussa oli 70.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Poikola, sihteeri / taloudenhoitaja
Tuula Alanen, erosi 28.4.
Jorma Laajala
Outi Leväniemi, varapuheenjohtaja
Tarja Pohjonen
Helena Poranen
Leena Poranen
Erkki Takanen

Kunniajäsenet
Hellin Hietala
Aarne J. Poikola, k. 7.11.2011
Tauno Taivassalo

Tilintarkastajat
Katja Anisimaa (Olavi Flink)
Kaisa Koskela (Markku Göös)

Kesätyöntekijä
Risto Linna

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 18.3. kirjastolla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin 1.11. Peltokankaan työväentalolla.

Vuonna 2011 johtokunta kokoontui kuusi kertaa.

 

VUODEN 2011 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet.

Kesätyöntekijänä yhdistyksellä oli opiskelija Risto Linna 31.7.2011. Palkkauksessa siirryttiin kunnan nuorten kesätyöllistämistuen piiriin. Vierailijoita kotiseutumuseoon kertyi vuonna 2011 202. Risto Linna on laatinut museoraportin työajaltaan.

Auto- ja konemuseon hallipaikka siivottiin.

Maakunta-amanuenssi Pirkko Järvelä Kokkolasta kävi kesäkuussa pyynnöstämme antamassa lausuntonsa pappilan vanhan aitan kunnosta ja siirtopäätöksestä.

Kotiseutulukemistot: Ensimmäistä, toista, kolmatta ja neljättä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä, kunnantoimistossa ja johtokunnan jäsenillä.

Tapahtumia: Johtokunta vieraili Kyyjärvellä Aila Ahtialan kestikievarissa kesäkuussa.

Osallistuttiin toritapahtumaan maaseutuopiston elojuhlilla syyskuussa.

Kotiseutuarkisto: Kirjastossa sijaitsevan kotiseutuarkiston hoitoa jatkoi koulunkäyntiavustaja Niina Honkalehto.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com. Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

25. tammikuuta 2012
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja

Toimintakertomus 2010

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 5 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2010 lopussa oli 60.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Poikola, sihteeri / taloudenhoitaja
Tuula Alanen
Jorma Laajala
Outi Leväniemi, varapuheenjohtaja
Tarja Pohjonen
Helena Poranen
Leena Poranen
Erkki Takanen

Kunniajäsenet
Hellin Hietala
Aarne J. Poikola
Tauno Taivassalo

Tilintarkastajat
Sirpa Kinnunen (Maija Hakala)
Kaisa Koskela (Katja Anisimaa)

Kesätyöntekijä
Markku Siironen

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 30.3.2010 Oksakosken koululla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin 27.10.2010 Möttösen koululla.

Vuonna 2010 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

Syyskokous hyväksyi yhdistyksen uusitut säännöt. Yhdistyksellä on nyt myös oma Y-tunnus.

VUODEN 2010 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet.

Museoesittelijänä yhdistyksellä oli fil.yo Markku Siironen 15.6.- 31.7.2010. Vierailijoita kotiseutumuseoon kertyi 234.

Kesätyöntekijä kunnosti ja rakensi museon alakerran hyllyt ja vitriinin syksyllä 2010; johtokuntalaisia oli mukana hyllyjen purkutyössä yhtenä päivänä. Markku Siironen on laatinut museoraportin työajaltaan.

Palkkaukseen ja perusnäyttelyn rakennustyöhön saatiin avustusta Perhon kunnan vapaa-aikatoimelta ja museovirastolta. Maakunta-amanuenssi Pirkko Järvelä Kokkolasta on vieraillut museossamme ja ohjeistanut rakennustyötä.

Kotiseutulukemisto: Ensimmäistä, toista, kolmatta ja neljättä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä, kunnantoimistossa ja johtokunnan jäsenillä.

Tapahtumia: Osallistuttiin toritapahtumaan Perho-viikolla ja Suomenselkä- messuille Kyyjärvellä heinäkuussa.

Johtokunta vieraili Lampuotin talossa Salamajärvellä heinäkuussa.

Kotiseutuarkisto: Kirjastossa sijaitsevan kotiseutuarkiston hoitoa jatkoi koulunkäyntiavustaja Niina Honkalehto.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com. Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

18. maaliskuuta 2011
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja

Toimintakertomus 2009

Jäsenistö: Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun suuruus oli 5 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2009 lopussa oli 60.

Johtokunta
Mirja Siironen, puheenjohtaja
Olavi Flink, sihteeri / taloudenhoitaja
Outi Leväniemi, varapuheenjohtaja
Tarja Pohjonen
Helena Poranen
Leena Poranen
Erkki Takanen
Tauno Taivassalo

Kunniajäsenet Hellin Hietala
Aarne J. Poikola

Tilintarkastajat
Sirpa Kinnunen (Maija Hakala)
Kaisa Koskela (Katja Anisimaa)

Kesätyöntekijä
Markku Siironen

Luettelointityöntekijä
Joni Poranen

Kokoukset: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 19.3.2009 Perhon maaseutuopistolla. Yhdistyksen syyskokous pidettiin 1.12.2009 maaseutuopistolla.

Vuonna 2009 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

VUODEN 2009 TOIMINNASTA

Kotiseutumuseo, Kokkonevan taistelun muistomerkit ja Hauta Perhossa -muistomerkki; auto- ja konemuseon hallipaikka: Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä ja tiloista vierailijoita varten: kunnossapito ja opasteet.

Museoesittelijänä yhdistyksellä oli fil.yo Markku Siironen 15.6.- 31.7.2009. Vierailijoita kotiseutumuseoon kertyi 166. Kesätyöntekijä myös mm. kunnosti ja rakensi uudelleen erityisesti museon pääaulaa ja teki museo-opasteita. Markku Siironen on laatinut museoraportin työajaltaan. Palkkaukseen ja perusnäyttelyn kokoamiseen saatiin avustusta Perhon kunnan vapaa-aikatoimelta ja museovirastolta. Maakunta-amanuenssi Minna Torppa vieraili museossamme kaksi kertaa.

Museoesineitten sähköisen luettelointityön (Kaarle I -ohjelmalla) suoritti ylioppilas Joni Poranen loppuvuodesta 2009 Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon valvonnassa ja museoviraston apurahan turvin.

Kotiseutulukemistot: Neljäs kotiseutulukemisto ”Koulussa on käytävä ja pyörällä päästään! – Perholaisten koulumuisteloita” ilmestyi toukokuussa 2009. Sisältö koostui pääasiassa kouluaiheisen kirjoituskilpailusadon teksteistä. Toimitustyöstä vastasi johtokunta sekä puheenjohtaja ja tekstinkäsittelijä Sinikka Siironen. Lukemiston toimittamiseen saatiin apuraha Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta (Liisa ja Kustaa Vilkunan rahastosta). Kirja painettiin Kaustisen Eke-tuotteella.

Ensimmäistä, toista, kolmatta ja neljättä kotiseutulukemistoa on ollut myynnissä kukkakauppa Keikkiäisessä, ST1:llä, kunnantoimistossa ja johtokunnan jäsenillä.

Tapahtumia: Osallistuttiin toritapahtumaan Perho-viikolla heinäkuussa.

Osallistuttiin Maaseutuopiston elojuhlaan 19.9. ”Kauppakulumassa”.

”Entisajan kuvaa ja sanaa” -tilaisuus ja näyttelyn avaus yhdessä kirjaston ja vapaa-aikatoimen kanssa 11.10.2009.

Lahjoitukset: Esa Kauppinen lahjoitti lehtileikekokoelman joulukuussa 2009.

Kotiseutuarkisto: Kirjastossa sijaitsevan kotiseutuarkiston hoitoa jatkoi koulunkäyntiavustaja Niina Honkalehto.

Kotisivut ja tiedotus: Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa http://www.perhonkotiseutuyhdistys.com. Sieltä löytyy tietoa menneestä ja tulevasta yhdistystoiminnasta.

Yhdistyksen ilmoituksia voi seurata jatkossakin Perhonjokilaakson yhdistyspalstalta ja kuntatiedotteesta Perholainen.

15. maaliskuuta 2010
Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta
Mirja Siironen
puheenjohtaja