Juhlapuhe

Olavi Lassila ja Mirja Siironen

Arvoisat kutsuvieraat, hyvät perholaiset! Olemme tänään 6.12.2021 kokoontuneet viettämään Suomen sadattaneljättä itsenäisyyspäivää. Tämä itsenäisyyspäivä on monessakin suhteessa erilainen. 

Tänä vuonna on kulunut sata vuotta Lotta Svärd -järjestön perustamisesta ja tänään olemme paljastaneet kellotapulin seinään kiinnitetyn Lottien muistolaatan. Aiemmin tällaista muistolaatta ei Perhossa ole ollut. Lottien työllä oli kuitenkin suuri merkitys kotirintamalla ja työssä minkä he tekivät puolustusvoimien tarvikehuollossa ja muissa tehtävissä. Perhossa on entuudestaan kansalaissodassa kuolleiden perholaisten muistokivi ja Tapio Virkkalan suunnittelema talvi- ja jatkosodan uhrien muistopatsas.

Lottien muistolaatta on kunnianosoitus kaikille lotille, jotka palvelivat niin sotatoimialueella kuin kotirintamallakin. Muistolaatassa on maininta suojeluskunnasta, sotilaspojista ja pikkulotista.

Keväällä kokosimme toimikunnan suunnittelemaan muistolaattaa. Toimikunnassa oli edustajat Perhon Lions Clubista, kunnasta, seurakunnasta, kotisetuyhdistyksestä ja sotaveteraaniyhdistyksestä.  Keskustelujen pohjalta huomasimme, että useita muitakin muistolaattoja puuttui tai niissä oli korjaustarpeita. Muistolaattojen materiaaliksi valittiin perholainen kivi: ”Perhon Vihreä”, vulkaaninen syväkivi, kova ja vaikeasti työstettävä eli kuvastaa aikalailla meitä perholaisia. Toimikuntaan kutsuttiin Perhon Hautakivi/Rakennuskivi Oy:n Ritva Viitala. Ritva suunnitteli ja valmisti toimikunnan ideoimat muistolaatat.

Suojeluskuntajärjestö muodosti osan silloisesta puolustuslaitoksesta (nykyään Puolustusvoimat). Perhon suojeluskunta perustettiin helmikuun kolmas päivä 1918. Sen ensimmäiseen esikuntaan kuuluivat Alvari Siironen, Lahja Hyvärinen, pj. Matti Vähämöttönen, Otto Möttönen ja Vihtori Kivisalmi.

Ennen kansalaissotaa oli kuitenkin Perhojokilaakson ”palokunnat” aloittaneet salaisen koulutuksen ilman aseita. Perhossa Heikki Vähämöttönen aloitti koulutuksen pari viikkoa ennen perustamiskokousta. Hän oli käynyt viikon verran ”Vöyrin sotakoulua”.

Perhossa kuntakokous hyväksyi suojeluskunnan kunnalliseksi järjestöksi vasta kansalaissodan alkamisen jälkeen ja tuolloin miesvahvuus oli noin 20–30 miestä. Perhosta kansalaissotaan osallistui 84 miestä, joista menehtyi seitsemän.

Suojeluskunnan toiminta sotien välisenä aikana sisälsi sotilaallista ampumakoulutusta omalla ampumaradalla. Myös kunnan toimintoja tuettiin, esimerkkinä palokaluston ylläpitäminen ja harjoitusten järjestäminen, sekä nuorisotyönä sotilaispoikatyö.

Suojeluskunnat jaettiin kutsuntapiirien mukaisiin suojeluskuntapiireihin. Perho kuului Keski-Pohjanmaan Suojeluskuntapiirin alaisuuteen. Perhossa suojeluskuntalaiset suorittivat liikekannallepanovaiheessa määräysten viemisen. Perho oli jaettu 6 alueeseen ja jokaiselle alueelle oli ennalta määrätyt henkilöt tehtävän suorittamiseksi.

Keskipohjanmaa-lehdessä uutisoitiin:

Perhossa itsenäisyyspäivää vuonna 1924 vietettiin tavanomaisin juhlallisuuksin. Päivällä kirkossa oli jumalanpalvelus, johon mm. suojeluskunnan kirkonkylän osasto osallistui. Saarnassaan kirkkoherra Raunio sattuvin sanoin puhui päivän merkityksestä. Kirkosta palattua kävi suojeluskunnan osasto kunniatervehdyksellä sankarihaudalla, jolle Eino Nousiainen ja Lahja Hyvärinen laskivat suojeluskunnan seppeleen, Nousiaisen muutamin ponnekkain sanoin teroittaessa mieliin vainajien muistoa. Kirkonkylän suojeluskunnan osastolla oli harjoituspäivä, johon osaston jäsenet täysilukuisina osallistuivat.

Illalla oli suojeluskunnan ja kirkonkylän nuorisoseuran yhteisesti toimeenpanema itsenäisyysjuhla seurojentalolla, joka oli tilaisuutta varten köynnöksin aistikkaasti koristettu. Ohjelma oli kauttaaltaan arvokas, tilaisuuteen sopiva. Maanviljelijä Siironen ja opettaja Nousiainen puhuivat, kertomuksen lukivat rouva Närä ja neiti Raunio, runon lausuivat neiti  Koivukoski ja neiti Ääpälä. Vielä oli kuorolaulua ja muutaman loppusanan lausui piirin päällikkö Hannes Närä.

Tilaisuus aloitettiin Isänmaan virrellä ja lopetettiin Maamme laululla. Näyttää siltä, että itsenäisyyspäivän vietto Perhossa alkaa vakiintua säännölliseksi tavaksi, siitä lienee mm. todistuksena se, että yleisöä oli nytkin arkisesta illasta ja rakennusvaiheessa olevasta ja sen vuoksi kylmästä seurantalosta huolimatta kokoontunut salin täydeltä. Päivän juhlatuntua lisäsi yleinen liputus.

Poikatyö ja sotilaspojat

Suojeluskuntajärjestöön liittymisen alaikäraja oli alun perin 17 vuotta, mutta tätä nuoremmatkin saivat liittyä vanhempiensa luvalla. Sotilaspoikatoiminnassa oli parhaimmillaan 60 000–70 000 jäsentä ja asukaslukuun suhteutettuna toiminta oli suosituinta Pohjanmaan suojeluskuntapiireissä.

Perhon sotilaspoikien toiminnasta kerrotaan Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekillan toimittamassa kirjassa Pojat Pohjanmaan teit’ isäin astumaan (Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta r.y., 1999). Perhon osalta historiikin on koonnut Olavi Flink. Kirja löytyy Perhon kirjastosta. Perhossa poikaosasto ja sotilaspoikatoiminta oli pääsääntöisesti keskittynyt Möttönen–Taipale ja Korkiakangas–Humalajoki -alueelle, vaikka järjestö kattoi koko kunnan alueen.

Ampumatoiminta oli kiinnostavinta. Sotilaspojat saivat ampua pienoiskiväärillä. Varsinaiset kivääriammunnat suoritettiin Suojeluskunnan ampumaradalla, joka sijaitsi Taipaleen tienhaaran läheisyydessä. 

Talvisodan aikana vartioitiin Möttösessä Perhonjoen ylimenevää siltaa. Vartiotehtävän hoitivat suojeluskunnan poikaosastolaiset. Vartiovuorot olivat kahden tunnin mittaisia. Pääasiassa lottien hoitamaan ilmavalvontaan osallistui myös sotilaspoikia. Suojeluskuntapoikien nimi muutettiin 1941 sotilaspojiksi. Päiväkäskyssään Suojeluskuntain komentaja, kenraaliluutnantti Lauri Malmberg totesi:

 ”Molempien viime sotiemme vaiheet ovat tehneet meille entistä elävämmäksi Vänrikki Stoolin henkilöt. Sieltä astuu vastaamme Sotilaspoika. Se olkoon poikiemme nimi. Sen on Runeberg antanut, se on isien perinnön vapaaehtoisen maanpuolustustyön tunnuskilpi.”

Työkuntoisten miesten ollessa rintamalla sotilaspojat olivat apuna kaikenlaisissa töissä. Maatalouden työt tehtiin talkoilla, joissa kaikki olivat mukana. Koska puutetta oli kaikesta, järjestettiin laajamittaisia keräyskampanjoita. Tilastot kertovat, että perholaiset nuoret keräsivät vuosina 1942–1943 72000 kiloa metsämarjoja, 2000 kiloa sieniä, 164 kiloa teekorvikkeita 2100 kiloa tuoretta kalaa, 1100 kiloa jätetähkiä ja 4800 kiloa jäteperunaa.

Toivo Linna muistelee sotilaspojaksi liittymistään Olavi Flinkin artikkelissa näin:

Liittyminen sotilaspoikiin tapahtui siten, että postinkantajamme ja silloinen Perhon poikaosaston johtaja Elias Hertteli ehdotti postimatkallaan minulle lähtöä Kokkolaan sotilaspoikien ryhmänjohtajakurssille. Samalla matkalla hän värväsi myös naapurin serkkupojan Pentti Vasalammin ja huutolaispoika Kalle Taivassalon.

– Niinpä me sitten syksyllä 1941 matkasimme kurssille. Viikon mittainen kurssi pidettiin Kustaa Aadolfin kadun koulussa. Koulun suuri luokkahuone oli tyhjennetty pulpeteista. Makuualustoiksi lattialle oli levitetty pressuja. Niillä istuen kuunneltiin myös oppitunnit. Muistelen meitä olleen noin sata poikaa eri puolilta piirin alueelta. Muonittamisen hoitivat lotat. Kouluttajista ei ole jäänyt muuta mielikuvaa kuin että he olivat jo ikääntyneitä aliupseereita. Kurssin ohjelmaan kuului oppituntien lisäksi sulkeisharjoituksia, marsseja, avomuotojoen harjoittelua maastossa ja suunnistuksen perustietoja. Lopuksi meillä oli kirjallinen koe em. aiheista. Näin meistä tehtiin ryhmän varajohtajia.

Lotta Svärd -järjestö toimi vuosina 1921–1944. Se oli maanpuolustustyön tukijärjestö ja perustettiin tukemaan suojeluskuntia. Jäseneksi hyväksytyn tuli antaa lottalupaus, jossa hän lupasi avustaa ”Suojeluskuntaa sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata”. Lottia ja pikkulottia velvoitti ”Kultaiset sanat”, joihin tiivistyi vaatimus kristillissiveellisestä sitoutumisesta isänmaan palvelemiseen.

Lottatytöt avustivat sankarihautajaisissa ja hoitivat sankarihautoja sekä osallistuivat erilaisiin keräyksiin ja sotavuosille tyypillisiin talkoisiin.

Pikkulotat

Kaisa Ikonen (o.s. Puskala) muistelee pikkulotta-aikaansa näin (1989):

Sota-ajan tapahtumia ajatellessa palautuu mieleen ensimmäisenä aamu talvisodan ajalta. Heräsin pimeässä siihen, että äiti itki. Oli se aamu, jolloin isä lähti oman ikäluokkansa mukana sotaan. Olin kuullut aikuisten puhuvan paljon ajankohtaisista asioista ja tiesin, että nostomiehiä, johon ryhmään isänikin kuului, ei viedä etulinjaan, vaan vartiotehtäviin kotirintamalle. Menin heti äidin luokse ja sanoin, ettei pidä itkeä, isähän tekee vain velvollisuutensa. En muista, miten äitini tähän mielipiteeseeni suhtautui. Jälkeenpäin olen miettinyt, että tuossa 11-vuotiaan lottatytön tokaisussa heijastuivat ajan asenteet. Velvollisuus oli ajan sana ja jokaisen osallistuminen ja apu oli tärkeä. – Meidän kouluikäisten lasten työpanos jäi vaatimattomaksi, mutta innostus oli sitäkin suurempi. Muistan, että lotat kokoontuivat iltaisin pitämään kökkiä eli ompeluseuroja ja me pienemmätkin saimme olla mukana. Leikkasimme riepuja ohuiksi nauhoiksi, joista sitten virkattiin isoja töppösiä. Ne olivat käyttökelposia sairaaloissa, joissa tarvittiin suojuksia kipsattujen jalkojen päälle.

Mieleen on jäänyt myös pikkulotta-merkin suoritus. Kolme kiloa painava reppu selässä käveltiin kerran viikossa kuuden kilometrin taival. Näitä suorituskertoja piti olla kymmenen. Lisäksi merkkivaatimuksiin kuului nukkua kuukausi ilman tyynyä. Tarkoitus oli varmaan totuttaa meitä asennoitumaan erilaisiin olosuhteisiin. Talkootöitä tekemällä, kuten keräämällä ottosia, jätepuita, käpyjä, marjoja, sieniä, olemalla kasvimailla, pelloilla, paimenessa, osallistuttiin pikkulottina talkoomerkin suorittamiseen. Talkoomerkki rinnassa ja pieni kirvesmerkki polttopuutalkoista rintapielessä tunsi pikkulottakin olevansa tärkeä henkilö.

Perhon Lotta Svärd -paikallisosasto sai alkunsa vuonna 1918 eli samoihin aikoihin kuin suojeluskuntajärjestö alkoi toimia Perhossa. Suojeluskunnan järjestäessä tilaisuuksia tai harjoituksia naiset toimivat muonittajina. Perhon paikallisosasto perustettiin vuoden 1924 alussa ja sen ensimmäinen puheenjohtaja oli neiti Hilja Päivinen. Perustamisen jälkeen toiminta oli kouluttautumista muonitukseen ja tehtäviä suojeluskunnan harjoituksissa.

Kansallisarkistosta löytyy sotien ajalta Perhon Lotta Svärd -yhdistyksen pöytäkirjat, joihin on keskeisesti kirjattu lottien toiminta. Yhdistys antoi apua suojeluskunnalle ja sieltä määrättiin lottia eri tehtäviin kulloisenkin tarpeen mukaan. Tuolloin oli tullut jo voimaan laki yleisestä työvelvoitteesta. Laki velvoitti kaikkia yli 15-vuotiaita osallistumaan maanpuolustustyöhön. Perhon Lottien toiminta oli jaettu vastuualueittain ja kullekin alueelle oma vastuuhenkilö. Vastuualueita olivat lääkintä-, muonitus-, materiaali- ja tyttöosasto. Möttöseen perustettiin oma yhdistyksen alaosasto, jolla oli oma johtokunta ja osastot omine tehtävineen.

Varainkeruussa oli keskeisessä osassa viikoittaiset ompeluseurat ja myyjäiset. Niissä hankittiin varoja oman toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Yhdistys sai myös jonkin verran lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä. Lotat järjestivät arvoesineiden keräyksiä ja omana lahjoituksenaan 1000 markan lahjoituksen puolustusvoimien hävittäjähankekeräykseen.

Perhossa ilmavalvontaa suoritettiin kolmessa paikassa: kirkon kellotapulissa, Korkiakankaalla Erkkilän talolla sekä myöhemmin kirkonkylän nuorisoseurantalon katolle rakennetussa tornissa. Valvontaa tekivät lotat, pikkulotat ja sotilaspojat. Vartiointia suoritettiin parivartiointina eli vuorossa oli aina kaksi henkilöä. Näistä vartiointitiedoista ei ole säilynyt kuin kaksi listaa, toinen kirkonkylän kellotapulista ja toinen Korkiakankaalta. Suojeluskunnan tiedoista löytyy liite, 22.6.1942, henkilöstön varauksesta ilmavalvontaan. Samat lotat löytyvät myös valvontalistalta, jolloin he olivat tornissa myös 28.6.1943.

Ilmavalvonnan ohella suoritettiin kulovalvontaakin. Tämä näkyi suojeluskunnan raporteista Kokkolan esikunnalle. Paloalueet olivat suuria, satoja hehtaareja, suurin Penningin takana ollut 850 hehtaarin paloalue.

Löytyi myös toinen merkittävämpi lista, jossa kerrotaan lentokoneesta hypänneestä desantista ja neljästä pudotetusta varustevarjosta. Varjot olivat laskeutuneet Siltalan pellolle. Näillä tapahtumilla on ilmeisesti yhteys Sotilaspoika-kirjassa kerrottuun tapaukseen tehostetusta vartioinnista Möttösessä ja taloihin tehdyistä varkauksista. 

Kerrotaan myös, että Humalajoella Mikkolan talosta oli varastettu ruokaa ja vaatteita ja myöhemmin Kontusen takaa löydetyistä venäläisen sotilaan kätketyistä vaatteista. Ilmeisesti kyseistä henkilöä ei koskaan saatu kiinni.

Perhon ilmavalvonta hälytti ensimmäisenä Kokkolaan menossa olleesta lentolaivueesta, jonka ansiosta Kokkolassa osattiin tähän varautua.

Raili-tätini (Olavin) kertoi heidän ollessaan leikkimässä Harjussa venäläisten pommikoneiden lentäneen niin matalalla, että kaksi lentäjää oli näkynyt selvästi ohjaamosta ja tytöt pelkäsivät koneiden törmäävän kotitalon savupiipuihin.

Perhossa lottajärjestöön osallistui koko sen toiminnan aikana noin 160 lottaa ja runsaasti pikkulottia. Kaikkien toimintaan osallistuneiden nimiä ei ole tiedossa, koska suurin osa lotta-aineistosta on järjestön lakkautuksen jälkeen tuhottu.

Talvi- ja jatkosodan aikana maanpuolustustehtäviin osallistui lähes 60 perholaista naista. Tehtävät sisälsivät rintamalla mm. ilmavalvonta-, lääkintä- ja muonitustehtäviä. Naiset palvelivat myös esimerkiksi Kokkolassa varikon ammustehtaan ammuslataamossa ja muonitustehtävissä sekä varustetuotannossa.

Elli Mäntynen (o.s. Rantala) muistelee lotta-aikojaan (1989):

Siinä iässä, jolloin nuoret naiset tavallisesti opiskelevat ammattia varten ja katselevat itselleen elämäntoveria, lähtivät Eila, Esteri, Elli, Kirsti ja Kaino ja monet muut vapaaehtoisiin sodan toimiin. Kuka haavoja sitomaan kenttäsairaalaan, kuka muonittajaksi sotavankileirille, kuka pommikoneita tähystämään, kuka armeijan vaatteita parsimaan. Kuka pesemään ja pukemaan vainajia Kaatuneiden evakuointikeskukseen.

Moni heistä jäi itsekin sille tielleen ja sai paikan sankarihaudassa. Ne jotka palasivat, palasivat tyhjin käsin, resuinen lottapuku ainoana omaisuutenaan. Monelta oli kotikin jäänyt rajan taa. Kovilla oltiin mutta työmme tehtiin, monenlaisia ihmisiä tavattiin ja muistoja kertyi. Päivääkään en tuosta ajasta antaisi pois, on monen lotan kertomuksessa toistuva ajatus.

Eila Poranen on muistellut dramaattista kokemustaan (1988):

Elettiin kevättalvea 1943 rintamalla Tsopinassa. Kukaan ei vielä ollut lomalla käynyt. Suunnittelimme yhdessä lomaa Esteri Porasen kanssa. Sitten tapahtui jotain, joka ei ole vieläkään unohtunut minun mielestäni. 

Oli maaliskuun 12. päivä. Olimme olleet saunassa ja käyneet kanttiinissa. Esteri ja Aili laulelivat Aseveikko-kirjasta. Aili lähti vartioon. Jäimme Esterin kanssa kahden. Kun alkoi surinaa kuulua, Esteri sanoi, että nyt minua pelottaa. Lähdimme sairasauto-komppanian miesten kämppään. Siellä ei tiedetty, että koneita on ilmassa. Rapulla seisoessamme yks kaks tuli sellainen sirpalepommi. Lumeen tuli vain musta lätti. Kun siitä toivuimme itse kukin ylös, Kalle huusi: Tulkaa äkkiä, Esteriin sattui. Siinä menehtyi perholaislotta.

Äitini (Mirjan) Elsa Aho (o.s. Altonen) on vastannut 1990-luvulla tutkimusprojektin kyselyyn, joka koski suomalaisen naisen asemaa ja työpanosta toisen maailmansodan aikana. Hän kirjoitti:

Olin jo ennen sotaa Lotta Svärd -yhdistyksen jäsen. Liittyminen oli täysin vapaaehtoista. Olin jäsenenä muistaakseni kolme vuotta. Meillä oli täällä tehtävänä ilmavartiointi. Laitoimme myös ruokaa sankarivainajien hautojen kaivajille. Tätä tein muun työn ohella. Ompelimme lumipukuja armeijalle ja leivoimme vanikkaa. Leipomisesta sai vähän palkkaa.

Sota-aikana oli yhteenkuuluvaisuus ihmisten kesken niin suuri, että tämän päivän ihmisistä tekisi mieli sanoa, että he ovat kuin vailla pohjaa, vain vallanhimo ja itsekkyys kukoistaa. Kyllä silloin oli huoli tulevaisuudesta suurempi kuin ehkä tänä päivänä.

Sotien aikana lotat valmistivat Puolustusvoimain pyynnöstä rintamalle runsaat 100 000 kiloa sotilasleipää päivittäin. Perholaisten lottien osuudesta leipien teossa kertoo seuraava ote Perhon Lotta Svärd -johtokunnan pöytäkirjasta kokouksesta 19.8.1941:

Paikalla olivat Olga Pajunen, Martta ja Aili Koivukoski, Aino Jylhä ja Esteri Poranen. Leipomotoimikunnan puolesta Laura Taskula, Saima Sahipakka ja Reeni Peritalo.

Valmista sotilasleipää pitäisi paikallisosaston alueella valmistaa 700 kg viikossa. Palkkaa siitä maksettaisiin 50 markkaa 60 kilon ja 45 markkaa 50 kilon säkiltä toistaiseksi.

Möttösen paikallisosastossa oli tavoitteena, että jokainen lotta valmistaisi 10 kiloa sotilasleipää viikossa.

Puhelinkeskuksia toimi sota-aikana Oksakoskella, Kirkonkylällä ja Möttösessä. Puhelinkeskukseen oli määrätty päällikkö, kolme vartiomiestä ja kaksi keskuslottaa. Päivystys näissä oli vuorokauden ympäri. 

Yksi merkittävä tehtävä yhdistyksellä oli jakaa avustuksia sodassa menehtyneiden perheille ja sekä muille vähäosaisille. Varat tulivat osaksi Palkansaajan suurkeräys -varoista.

Toimintaan kuului myös juhlien järjestäminen. Lotat pitivät tervetulojuhlan Suojärveltä tulleille siirtolaisille ja samoin Inkerin siirtolaisille. Näistä on johtokunnan pöytäkirjoissa merkinnät ja jopa juhlaohjelman sisältö.

Lotat järjestivät sankarihautojen kunnossapidon, johtokunta määräsi hoitovuorot kullekin. Omana pykälänään oli määrätty, että jos omalla hoitovuorolla antoi kukkain kuolla, joutui korvaamaan uusien hankinnan.

Välirauhansopimuksen 21. artikla lakkautti suojelukuntien toiminnan. Jatkosodan päättäneeseen välirauhansopimukseen kuului Neuvostoliiton vaatimus tiettyjen järjestöjen lakkauttamisesta.  Suojeluskuntajärjestön kohtalo sinetöitiin sisäisesti presidentti Mannerheimin päätöksellä ajaa suojeluskunnat alas vapaaehtoisesti, ennen kuin Neuvostoliitto tekee sen, tuhoisin seurauksin. 

Lakkautuspäätöksen jälkeen järjestöjen jäsenluettelot ja kortistot määrättiin tuhottavaksi, eikä järjestöjen omaisuutta saanut luovuttaa pois. Lakkautettujen järjestöjen omaisuudella oli kuitenkin lain tuoma suoja, jolloin omaisuutta ei voitu takavarikoida suoraan valtiolle, toisin kuin Neuvostoliitto luuli.

Hallitus päätti lopettaa koko Lotta Svärd -yhdistyksen kaikkine alayhdistyksineen 23.11.1944 jälkeen, sen vuoksi, että sillä oli kiinteä yhteys suojeluskuntiin.

Lotta Svärd Perhon paikallisosaston kokouspöytäkirjat ovat säästyneet ja taltioituna Kansallisarkistossa.  Pöytäkirjan viimeisiltä sivuilta löytyy Lotta Svärdin Kokkolan piirin Perhon paikallisosaston johtokunnan kokouksen pöytäkirja. Kyseinen kokous on pidetty J. Koivukosken talossa marraskuun 12. päivänä 1944. 

Läsnä ovat olleet pj. Olga Pajunen sekä jäsenet Siiri Möttönen, Martta Koivukoski, Saara Poranen, Aili Koivukoski, Reeni Siironen, Hellin Ekola, Rauha Ukskoski ja Amanda Koivukoski. Pöytäkirjan ovat allekirjoittaneet Olga Pajunen ja Amanda Koivukoski.

Pöytäkirjaan on kirjattu:

1§ Paikallisosasto päätti ottaa kummilapsiksi kaksi sotaorpoa, joille kertakaikkiaan annetaan kaikki ne varat, mitä paikallisosaston tilinpäätös osoittaa, kun kaikki laskut on maksettu.

2§ Kaikki astiat lahjoitetaan Perhon kirkonkylän nuorisoseuralle, sekä paikallisosaston kantoliinat 15 kpl päätettiin lahjoittaa Perhon seurakunnalle hautaustilaisuuksissa käytettäväksi.

3§ Arkistokaappi lahjoitettiin Amanda Koivukoskelle.

4§ Lottatyttöjen kaikki rahavarat korkoineen lahjoitetaan Perhon sankaripatsasrahastoon. Paikallisosaston sihteeri valtuutetaan lahjoitukset järjestämään

5§ Osaston hallussa vielä olevat lottavarusteet päätettiin jakaa korvauksena niille henkilöille, jotka ovat varusteitaan antaneet komennuksella olleille lotille. Asian järjestely jätettiin Olga Pajusen tehtäväksi.

LOPUKSI: 

Tätä aineistoa kootessani minulle tuli yhä vahvempi käsitys siitä yhteisöllisyydestä, mikä maassa vallitsi sotien aikana. Kaikilla oli halu tehdä voitavansa maan itsenäisyyden puolustamiseksi ja jokaisella yli 15-vuotiaalla oli velvollisuus osallistua tähän työhön. Nuorimmat olivat pikkulottia, nuorimmat heistä vasta 10-vuotiaita. Lotta- ja sotilaspoika- sekä pikkulottatyö vapautti maassamme noin 25 000 sotilasta rintamapalvelukseen.

Perhon Lotta Svärd -johtokunnan pöytäkirjaa lukiessa sain tuntea konkreettisesti sen aikaisen hengen. Kokousten sihteerinä oli Esteri Poranen aina vuoden 1942 syksyyn asti, jolloin hän siirtyi ilmavalvontatehtäviin rintamalle. Tammikuussa hänelle oli anottu lomaa, jotta hän voisi laittaa yhdistyksen asiakirjat valmiiksi.

Seuraavassa kokouksessa hänelle valmisteltiin sankarihautajaisia ja muistotilaisuutta, Esteri oli täyttänyt velvollisuutensa. 

Sodan jälkeen elettiin vuosia, jolloin lottahistoriasta vaiettiin. Tämän vuoksi myös Lotta Svärd -yhdistys vaihtoi nimensä Naisten huoltosäätiöksi. Vuonna 2004 järjestö palautui jälleen käyttämään aikaisempaa Lotta Svärd -nimeään. Nimen palauttaminen tarkoitti myös henkistä muutosta – pikkulottia ja lottia sekä heidän tekemäänsä työtä alettiin jälleen arvostaa.

Kunnianosoituksena veteraaneille ja lotille Pielaveden leipomo on alkanut valmistaa talvisodan leipää Kuopion Lottaperinneyhdistyksen antaman reseptin pohjalta. Kyseisen ohjeen mukaan valmistettuja pieniä maistiaisleipiä on täällä tarjolla kotiin vietäväksi.

Lopuksi voinemme yhtyä rouva Jenni Haukion sanoihin, jotka hän lausui Lotta Svärd 100-vuotisjuhlan jumalanpalveluksessa: ”He antoivat meille tulevaisuuden.”