Pääsin aloittamaan kesätyöni Perhon kotiseutumuseossa 24.6.2024. Ensimmäisen viikon sain viettää omissa oloissani, siivoten ja tutustuen esineisiin.

Kesän raskain työ oli myös tällä ensimmäisellä viikolla: esinelistojen päivittäminen. Tästäkin urakasta selvittiin kunnialla, piti vain jakaa sitä useammalle päivälle. Listoista oli paljon hyötyä, sillä siinä luonnollisesti joutui jo tehdä lähempää tuttavuutta esineiden kanssa. Sain kiertää museon useaan eri otteeseen ennen kuin kaikki esineet pääsivät listaan. Jouduin toteamaan, että moni “puuttuva esine” olikin vain jäänyt huomaamatta. Museo-opaskin on vain tavallinen kuolevainen.

Vaikka ohikulkevat ihmiset kävivät katsomassa museota kesäkuussa, museo aukaisi ovensa virallisesti 2.7.2024. Siivoukset oli tehty, listat ripustettu seinille ja lunttilaput rustattu, mutta silti jännitti. Jännitys katosi varmaan ensimmäisten vieraiden kohdalla, kun älysi, että eivät ihmiset kysykään mitä kaikki esineet ovat ja tekevät. Pitkälti riitti, että tiesi vain limsakoneen ja tuplaseinät, sillä ne kiehtoivat ihmisiä eniten.

Ei siis tarvinnut opetella esineiden nimiä ja tarkoituksia ulkoa (luojan kiitos). Helpoin ja oleellisin tehtävä oli jutustella ihmisten kanssa. Monet vierailijat olivat paljon viisaampia esineistön suhteen, joten heiltä sai paljon hyödyllistä tietoa jota pystyi kertoa seuraaville kävijöille. Oli mukava nähdä millaisia ihmisiä museossa kävi. Joskus kävi vanhuksia, joskus nuoria lapsia, joskus niiden väliltä. Yllätyin siitä, että museossa kävi paljon porukkaa Perhon ulkopuolelta.

Museossa kävi yleensä ihan hyvin ihmisiä, mutta joka päivä oli hyvin aikaa esimerkiksi istua tuolille tai portaalle lukemaan kirjaa. Kirja oli monesti joku opuksista museon hyllyltä, joista sai vielä lisää tietoa. Mielenkiintoisinta oli lukea Perholaisten juttuja vuosikymmenten takaa. Niistä sai hieman selkeämmän käsityksen kotikylän menneisyydestä.

Heinäkuu kului pitkälti näissä merkeissä, vaikka välillä tuli muutakin hommaa, kuten lampun vaihtoa ja rikkaruohojen kanssa kamppailua. Ainut uusi esine jolle sain etsiä uuden paikan oli lippu, jonka ripustin kaiteelle portaiden viereen.

Museo-oppaan työ oli rentoa ja ihmiset olivat mukavia, monen kanssa aikaan saatiinkin oikein hyvät keskustelut. Vastaan tuli jopa kaksi kollegaa, joilla oli hyviä vinkkejä ja viisauksia minulle. Lukitsin oven viimeistä kertaa 31.7.2024. Sydämeltä vierähti kahden painavan ja kalisevan avaimen kokoinen kivi kun jätin museon taakseni. 😉

Aatu Vehkalampi