Toimintakertomus vuodelta 2019

JÄSENISTÖ Perhon kotiseutuyhdistyksen kannatusjäsenmaksun

suuruus oli 10 €. Maksaneita jäseniä vuoden 2019 lopussa

oli 79.

TOIMIHENKILÖT

Johtokunta

Mirja Siironen puheenjohtaja

Olavi Poikola sihteeri / taloudenhoitaja

Outi Leväniemi varapuheenjohtaja

Sisko Erkkilä

Veli-Matti Kalliokoski

Tuula Kinnunen

Aulis Koivuniemi

Tuula Poranen

Pekka Riihimäki

Toiminnantarkastaja

Jorma Koivuniemi (Olavi Flink)

Kesätyöntekijä

Tuija Keränen, ylioppilas

KOKOUKSET

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin maaliskuussa Perhon Rauhanyhdistyksellä. Yhdistyksen syyskokous pidettiin marraskuussa asumis- ja palveluyksikkö Aamuruskossa. Vuonna 2019 johtokunta kokoontui viisi kertaa.

VUODEN 2019 TOIMINNASTA

KOTISEUTUMUSEO, KOKKONEVAN TAISTELUN MUISTOMERKIT JA

HAUTA PERHOSSA -MUISTOMERKKI; AUTO- JA KONEMUSEON HALLIPAIKKA

Kotiseutuyhdistys on huolehtinut edellä mainituista muistomerkeistä vierailijoita varten. Kokkonevan Schönemanin muistomerkillä vierailijoita oli 104. Hauta Perhossa -muistomerkillä oli kävijöitä 50.

Auto- ja konemuseon hallipaikka ei ole ollut käytettävissä hallin katon romahdettua ja omistussuhteen muututtua. Esineet sieltä ovat olleet kunnan varastotilassa. Keväällä 2019 esineet siirrettiin Salamajärven Lampuotiin ja järjesteltiin siellä huonetiloihin.

Museoa pidettiin auki heinäkuussa Perhon kunnan palkkaaman yhteisen kesätyöntekijän voimin; opas toimi sekä museossa että Artstudiossa. Vierailijoita museossa oli 87 (edellinen vuosi 106).

KOTISEUTULUKEMISTOT

Loppuja kotiseutulukemistoja on ollut myynnissä ST1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistossa. Kirjoitustapahtumalla ”Perholaiset rattailla – kaksipyöräisistä nelipyöräisiin” on kerätty tekstejä seuraavaa kirjaa varten. Kirjan toimitustyö siirtyi vuodelle 2020, koska yhdistys ei saanut avustusta Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta.

TAPAHTUMIA

Tehtiin kesäretki Kivijärven kotiseutuyhdistyksen luokse heidän koulu- ja kotiseutumuseoonsa. Osallistuttiin Perhon joulunavausmarkkinoille seurojentalo Jukolassa.

KOTISEUTUARKISTO

Sivistys- ja vapaa-ajan lautakunnan alainen arkistonhoidon organisointi on liitetty kirjastonjohtajan tehtäviin 2013 kunnan hallintosäännössä; organisaatiomuutoksen myötä kotiseutuarkistovastuu on siirtynyt kunnan kulttuurisihteerille.

AVUSTUKSET

Kotiseutuyhdistys sai avustusta uuden kirjan toimitustyöhön Perhon kunnan sivistys- ja vapaa-ajan lautakunnalta sekä Lions Club Perholta. Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta avustusta ei saatu.

KOTISIVUT JA TIEDOTUS

Kotiseutuyhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa

www.perhonkotiseutuyhdistys.com. Yhdistyksen ilmoituksia on voinut seurata myös kuntatiedotteesta Perholainen.

3. maaliskuuta 2020

Perhon kotiseutuyhdistyksen johtokunnan puolesta

Mirja Siironen, puheenjohtaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s