Vaikka museo onkin auki vain heinäkuussa, työt alkoivat jo 16.6.2008 museon siivoamisella. Imuroin koko rakennuksen ja pyyhin pölyt esineistä. Kaikki näytti olevan tallella edellisen kesän jäljiltä, ja museo jäi avaamista vaille valmiiksi kesää varten. Samalla panin merkille, että museo on sangen kylmä ja kosteahko, mikä osalta johtui edelleen jatkuvista sateista.

Seuraavana operaatiot jatkuivat auto- ja konemuseon puolella kotiseutuyhdistyksen ”Kauppakuluman” siistimisellä ja järjestämisellä puheenjohtajan kanssa. Laminoimme uusia mainoksia vanhojen tilalle ja asensimme pienen hehkulampun värittämään loisteputkien kalseaa loistoa. Tiski sai uuden maalipinnan ja muutakin ehostusta, ja pian seinälle saatiin muutama hylly. Maalasin ”Kauppakulumalle” myös oman kyltin, jonka jälkeen nurkkaus alkoi muistuttaa jo enemmän kauppaa. Tähän työvaiheeseen kuului myös auto- ja konemuseossa olevien autojen tietojen esillepano. Tietokoneella tehtyyn pohjaan talletetut tiedot tulostettiin A3-kokoon ja laminoitiin kosteutta paremmin kestäviksi.

Ennen museon aukeamista ehdimme vielä hakea Kokkolasta ja asentaa paikalleen Fieandtin kivi-, Ristisaari- ja Hauta Perhossa- opastetaulut, jotka olivat sangen tervetulleita. Samalla asensimme Fieandtin kiven opasteviitat, ja tein muitakin opasteita tulevaa Suomen sodan juhlaa silmällä pitäen.

Kotiseutumuseo aukesi tiistaina 1.7. vesisateen saattelemana. Kukkakin koivun oksaan tuotiin antamaan väriä julkisivulle. Aavistelut museon kylmyydestä olivat aivan oikeita, mutta en arvannut sen olevan niin kylmä. Hanskat ja toppatakki olivat aivan ehdoton varustus vielä kuun puoleen väliin saakka. Syynä näyttäisi olevan se, että kun museota tuuletetaan aina kun säät sallivat, ilmaan poistuva kosteus sitoo energiaa melko valtavat määrät. Tämä saa aikaan sisäilman kylmenemisen, joten museon tuuletus kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin keväällä kosteuden poistamiseksi.

Kuukausi alkoi melko hiljaisesti sateiden ja opasteiden puutteen vuoksi. Liikenneympyrässä oleva viitta on piilossa, ja sen huomaa vasta ohi ajettua. Olisi hyvä saada ehkä oma viitta tiekirkon merkin yhteyteen valtatien varteen. Se toisi varmasti lisää kävijöitä ja saisi päivät kulumaan nopeammin, kun olisi mahdollisimman vähän aikaa istua tyhjän panttina. Muutama päivä kului jopa ilman asiakkaita pahimpien sateiden aikana. Hiljalleen ihmisiä alkoi tulla vain enemmän, ja usko aikaisempien raporttien kävijämääriin parani.

Työ itsessään on paljon antoisampaa, kuin luulin. Kävijöiden tarinoita on ilo kuunnella ja pikku hiljaa esineetkin alkaa tuntea. Suuri apu on kyllä siitä, että olen ennenkin tutustunut museon esineisiin, joten oppimiskynnys on matalampi. Huoli on suuri tulevista työntekijöistä, sillä itsellekin olisi kelvannut jonkinlainen opas tai valmis kierros, minkä voi vetää kävijöille. Olisi vähentänyt alussa olevaa ”en minä oikee tiiä” -ongelmaa jokaisen esineen kohdalla, ja muutenkin meni hetki ennen kuin sai parhaan esittelyjärjestyksen aikaan.

11.7. oli Suomen sota -tapahtuma Kokkonevalla, jota olin mukana järjestämässä. Lähinnä toimiini kuului autonkuljettajan rooli ja tavaran kuljettaminen Ristisaareen. Puheenjohtaja Mirja Siirosen kanssa asettelimme penkkejä ja kojuja, ja siistimme itse tapahtumapaikan. Myöhemmin kävin vielä Erkki Takasen kanssa rakentamassa pienen sillan ojan yli pellolle Rautpohjan Tykkikerhoa varten. Samalla toimme myös Kivijärven soittokuntalaisille tuolit. Itse tapahtuman aikana olin ohjaamassa liikennettä paikoitukseen ja luonnollisesti tapahtuman jälkeen myös purkamassa järjestelyjä.

Loppukuuta kohti museossa kävi ihmisiä koko ajan enemmän, ja sääkin parani. Viimeiset kaksi viikkoa pärjäsi jo t-paidalla, eli noin puolen kuukauden tuuletus poistaa kostean ja kylmän. Kielimuurikin tuli murrettua, kun kaksi saksalaista vierailijaa eksyi paikalle eräänä päivänä. Valitettavan vähän heille osasi kertoa: oletko itse yrittänyt selittää englanniksi, mikä on voinvaivuupulikka? Kaikesta huolimatta rupattelimme pitkään, ja oikein jää kaipaamaan samanlaista avoimuutta ja ”small-talkkia” suomalaisilta, mutta aina ei voi voittaa. Loppujen lopuksi museossa kävi karkeasti arvioiden 140 vierasta tänä kesänä, mikä on ihan hyvä määrä. Kortit, lukemistot ja uutena tulokkaana yskännapit kävivät ihan mukavasti kaupaksi. Ovet painettiin kiinni torstaina 31.7. tälle kesälle, ja heti seuraavana päivänä päivänä saimme vielä yhden innokkaan kävijän – sainpas ”kunniakierrokseni”.

Näin jälkeen päin pohtien museoon olisi hyvä saada enemmän jotain tekstiä ja kuvia seinille esineistä, ajan kulttuurista ja historiasta. Myös ehkä järjestyksessä on tilan pienuuden takia optimoinnin tarvetta, mutta tähän ehkä on tulossa jokin ammattihenkilö tulevaisuudessa pohtimaan asiaa. Siilojen luukkuihin voisi myös ehkä asentaa pienet listat, jotka pitäisivät luukkuja raollaan koko ajan. Kylmä ilma vaikutti pakkautuvan kovasti alakerran siiloihin ja yläkerrassa taas oli sangen lämmintä. Raot voisivat siis parantaa ilman kiertoa ylä- ja alakerran välillä. Museon ulkopuolella olisi myös mukava olla joitain esineitä, mutta niiden tulisi olla lähes tuhoutumattomia. Eräs kävijä puhuikin myllynkivistä, ja nehän olisivat sangen kestäviä ulkona pidettäviksi.

Aukioloaikoja voisi ehkä miettiä hieman uudestaan, sillä kuusi tuntia on hieman liikaa siihen nähden, että siitä noin 80 prosenttia on yleensä aivan joutoaikaa. Neljä tuntia aukioloa kerrallaan lienee aika sopiva, sillä siinä ajassa kävijöiden puute ei ehdi pahasti vielä haitata. Hyödynnetty aika voitaisiin käyttää siihen, että museo olisi auki vaikka myös kesäkuun puolella ja muihin asioihin kuluvia tunteja voisi ripotella heinäkuun puolelle jo pelkästään vaihtelunkin vuoksi. Näin saisi tehtyä vaikka pieniä projekteja museon puolella heinäkuussa ilman, että tunnit meinaavat mennä yli. Nykyiset aukiolopäivät ovat hyvät, vaikka keskiviikko ja sunnuntai melko hiljaisia usein olivatkin. Jos aukioloaikoja lyhennetään, ehkä tuon neljän tunnin sijoittaminen välillä iltaan ja toisinaan taas aamuun saattaisi parantaa kävijämääriä. Jos vielä saisi opasteen tien varteen, niin museo voisi olla auki hyvinkin tehokkaasti.

Sinänsä museo on oikein miellyttävä työpaikka, ja vähänkin historiasta pitävä tulee olemaan kiinnostunut oman seutumme lähimenneisyydestä. Välillä piinaava tylsyys ja kylmyys käyvät kunnon päälle, mutta sopivilla eväillä ja vaatetuksella selviää. Aikaa voi käyttää kohtuu tehokkaasti vaikka opiskeluun tai muuhun lukemiseen.

Markku Siironen
fil. yo.