Museoraportti 2013

Työskentelin reilu viisi viikkoa Perhon kotiseutumuseossa. Museo oli minulle jo entuudestaan jokseenkin tuttu, mutta tajusin vasta töitteni aikana, kuinka paljon museossa on nähtävää ja koettavaa.

Ensimmäisellä viikolla, jolloin museo ei vielä ollut virallisesti auki, siivosin museota, sekä sen ympäristöä. Kävin myös läpi esineitä ja tarkistin, että niissä oli numerot tallella. Samalla järjestelin esineitä ja asettelin joitain kokonaan uusiin paikkoihin, sekä opettelin esineiden nimiä ja käyttötarkoituksia. Aluksi esineitä tuntui olevan niin paljon, että mietin oppisinko niitä ikinä. Vähitellen kuitenkin nimet painuivat mieleen, ja esittelyjen, sekä vieraiden ansiosta esineet tulivat yhä tutummiksi. Pikkuhiljaa esittelykierros alkoi sujua jo rutiinilla, eikä opastakaan enää jännittänyt. Kesäkuun puolella kävi jo muutama vieras kaukaisemmista paikoista.

Museon auetessa virallisesti heinäkuussa, vieraita oli ensimmäisinä päivinä mielestäni melko paljon. Olin yllättynyt kävijämääristä. Asiakasvirta kuitenkin alkoi hiipumaan ja päivinä jolloin asiakkaita ei käynyt, eikä muutakaan tekemistä museolla erityisemmin ollut, oli aika tulla välillä pitkäksi, mutta onneksi hyvä kirja ja ristikkolehti pelastivat tuollaiset päivät. Ulkoa ja sisältä löytyi myös päivittäin vähän jotain siivottavaa ja siistittävää.

Mukavinta museolla oli tietenkin hetket jolloin pääsin esittelemään todenteolla museota. Tyytyväinen asiakaspalaute myös lämmitti mieltä. Myös museon 50-vuotisjuhlaan valmistautuminen toivat sisältöä päiviin. Lisäksi päiväkodin ryhmä, Perhossa häämatkalla ollut pari, sekä muutamat ulkomaalaiset vierailijat olivat positiivinen yllätys.

Etukäteen tiesin museon olevan kylmä, mutta en arvannut, että se olisi niin kylmä, että villapaita, huppari ja nahkatakki päällä, viltin alla, lämmittimen vieressä, vielä palelisi. Myös lämpimiä päiviä sattui työajan varrelle, jolloin myös vierailijota oli enemmän liikkeellä. Lisäksi museo sai muutaman uuden lahjoituksen. Hieman harmissani olen siitä, etten saanut mahdollisuutta käyttää muita kieliä, kuin suomea.

Kaiken kaikkian työni museolla on ollut hyvällä tavalla hyvin erilainen. Olen myös saanut oppia paljon vanhoista esineistä, ja on ollut mielenkiinotoista kuulla vanhoja tarinoita iäkkäämmiltä ihmisiltä.

Kiitokset kotiseutuyhdistykselle antoisasta kesätyöpaikasta!

Ella Puoliväli
Perhon kotiseutuyhdistyksen kesätyöntekijä 2013

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s