Kesätyöni Perhon kotiseutumuseolla päättyi noin pari viikkoa sitten. Nyt kun pöly on hieman laskeutunut, on aika arvioida suoritustani museo-oppaana ja samalla kesätyötä yleensä. Sanomattakin on selvää, että otin suuren loikan eteenpäin Perhon historian ymmärtämisessä. Perhon kotiseutumuseo oli minulle tuntematon ennen töiden alkua, sillä en ollut aiemmin käynyt sen sisätiloissa. Ensivaikutelma museon esineistöstä oli positiivinen. Kattava ja monipuolinen kokoelma teki välittömän vaikutuksen. Ennen vanhaan ihmisten oli todella oltava kekseliäitä monenlaisten ongelmien ratkaisussa. Viime kesän työstäni kirkon esittelijänä oli huomattavaa hyötyä, koska työn sisältö oli pääpiirteittäin sama, mikäli tarkastellaan opastamista ja muuta asiakaspalvelua. Lähtökohdat olivat täten varsin hyvät.

Kesäkuun loppu kului pääasiassa siivouksen ja tilojen tarkastamisen merkeissä. Yläkerta ei ollut missään maailman siisteimmässä kunnossa, kun ensimmäisen kerran tarkastin tiloja. Onneksi hyvillä välineillä siivouksessa ei mennyt kovinkaan kauan. Kun olin saanut siivottua museon tilat katosta lattiaan, oli seuraavana vuorossa kokoelman yleistä järjestämistä ja numeroiden tarkastamista. Joistakin esineistä puuttui numero, joidenkin sijainti oli tuntematon ja jotkut puolestaan oli väärässä paikassa. Lisäksi kokoelma oli käytävä läpi huolella kokonaisuudessaan listojen päivittämistä silmällä pitäen­ — numeroiden pitää olla selkeästi ja helposti tarkistettavissa kokoelman esineistön arkistoinnin sekä asiakaspalvelun laadun kannalta. Mikäli listojen numerointi ei vastaa osaston esineistöä, aiheutuu väistämättä ongelmia. Perusteellinen tarkastus oli paikallaan — virheiden korjaaminen selkeytti kokonaisuutta huomattavasti.

Kokoelman esineet vaihtelivat melko suuresti puuauroista lasten keinuun ja limsakoneesta lentokoneen kappaleeseen. Ehdoton suosikkini oli limsakone 1920–luvulta lähinnä siksi, koska kone erottautui muista esineistä hauskan funktionsa avulla. Kokoelma sisälsi useita satoja esineitä ja suurin osa niistä oli erilaisia työkaluja ja apuvälineitä raskaaseen arkeen. Lähes kaikki esineet olivat puuta tai metallia — muovia ei ymmärrettävästi ollut olemassa vielä noin sata vuotta sitten. Ehdottomasti mielenkiintoisimpiin esineisiin kuului myös Suomen sodan ajan ammukset ja kiväärin pistin. Kuten hyvin tiedämme, sotaesineet kiinnostavat laajasti suomalaisia, muitakin kuin meitä historioitsijoita.

Heinäkuun alussa museo avattiin yleisölle — kiinnostusta museota kohtaan oli niin perholaisilla kuin matkailijoilla. Museossa vierailleet kyselivät kiperiäkin kysymyksiä, joihin osasin pääasiallisesti vastata. Joskus tapahtui sellaista, että eläkkeellä olevat konkarit kertoivat minulle tarkemmin esineiden käytöstä. Kuulin todella paljon mielenkiintoisia tarinoita. Museo kiinnosti myös laajasti lapsia ja nuoria, mikä oli hyvin arvostettavaa, sillä on sivistävää tuntea vanhoja perinteitä ja historiaa. Vierailijoiden joukossa oli myös muutama yhdysvaltalainen. Haasteena oli kertoa esineistä englanniksi, koska esineiden käyttötarkoitus oli paikoitellen monimutkainen. Viime vuonna kirkko-oppaan tehtävän ohessa kohtasin vastaavanlaisia tilanteita moninkertaisen määrän, joten tilanteet eivät olleet uusia.

Kuten hyvin tiedämme, kesä ei ollut säiden suhteen paras mahdollinen, mikä näkyi selkeästi vierailijoiden määrässä. Sateinen heinäkuu vaikutti todennäköisesti ihmisten liikehdintään. Vieraita kävi kaiken kaikkiaan noin 100, joten laskua tuli huomattavasti edellisten vuosien 160–200 vierailijoiden määrästä.

Perhon historiaa kannattaa tarkastella, koska muuten ei voi ymmärtää, kuinka valtavan nopeaa kehitys on ollut sadan vuoden aikana. Tuntemalla historiaa, kykenee arvostamaan paremmin nykyisyyttä. Työskentely kotiseutumuseolla oli palkitsevaa ja avartavaa. Iso kiitos kuuluu Perhon kotiseutuyhdistykselle.

Aleksi O. Pannula