Vaikka museo onkin auki vain heinäkuussa, työt alkoivat jo 16.6.2008 museon siivoamisella. Imuroin koko rakennuksen ja pyyhin pölyt esineistä. Kaikki näytti olevan tallella edellisen kesän jäljiltä, ja museo jäi avaamista vaille valmiiksi kesää varten. Samalla panin merkille, että museo on sangen kylmä ja kosteahko, mikä osalta johtui edelleen jatkuvista sateista.

Seuraavana operaatiot jatkuivat auto- ja konemuseon puolella kotiseutuyhdistyksen ”Kauppakuluman” siistimisellä ja järjestämisellä puheenjohtajan kanssa. Laminoimme uusia mainoksia vanhojen tilalle ja asensimme pienen hehkulampun värittämään loisteputkien kalseaa loistoa. Tiski sai uuden maalipinnan ja muutakin ehostusta, ja pian seinälle saatiin muutama hylly. Maalasin ”Kauppakulumalle” myös oman kyltin, jonka jälkeen nurkkaus alkoi muistuttaa jo enemmän kauppaa. Tähän työvaiheeseen kuului myös auto- ja konemuseossa olevien autojen tietojen esillepano. Tietokoneella tehtyyn pohjaan talletetut tiedot tulostettiin A3-kokoon ja laminoitiin kosteutta paremmin kestäviksi.

Ennen museon aukeamista ehdimme vielä hakea Kokkolasta ja asentaa paikalleen Fieandtin kivi-, Ristisaari- ja Hauta Perhossa- opastetaulut, jotka olivat sangen tervetulleita. Samalla asensimme Fieandtin kiven opasteviitat, ja tein muitakin opasteita tulevaa Suomen sodan juhlaa silmällä pitäen.

Kotiseutumuseo aukesi tiistaina 1.7. vesisateen saattelemana. Kukkakin koivun oksaan tuotiin antamaan väriä julkisivulle. Aavistelut museon kylmyydestä olivat aivan oikeita, mutta en arvannut sen olevan niin kylmä. Hanskat ja toppatakki olivat aivan ehdoton varustus vielä kuun puoleen väliin saakka. Syynä näyttäisi olevan se, että kun museota tuuletetaan aina kun säät sallivat, ilmaan poistuva kosteus sitoo energiaa melko valtavat määrät. Tämä saa aikaan sisäilman kylmenemisen, joten museon tuuletus kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin keväällä kosteuden poistamiseksi.

Kuukausi alkoi melko hiljaisesti sateiden ja opasteiden puutteen vuoksi. Liikenneympyrässä oleva viitta on piilossa, ja sen huomaa vasta ohi ajettua. Olisi hyvä saada ehkä oma viitta tiekirkon merkin yhteyteen valtatien varteen. Se toisi varmasti lisää kävijöitä ja saisi päivät kulumaan nopeammin, kun olisi mahdollisimman vähän aikaa istua tyhjän panttina. Muutama päivä kului jopa ilman asiakkaita pahimpien sateiden aikana. Hiljalleen ihmisiä alkoi tulla vain enemmän, ja usko aikaisempien raporttien kävijämääriin parani.

Työ itsessään on paljon antoisampaa, kuin luulin. Kävijöiden tarinoita on ilo kuunnella ja pikku hiljaa esineetkin alkaa tuntea. Suuri apu on kyllä siitä, että olen ennenkin tutustunut museon esineisiin, joten oppimiskynnys on matalampi. Huoli on suuri tulevista työntekijöistä, sillä itsellekin olisi kelvannut jonkinlainen opas tai valmis kierros, minkä voi vetää kävijöille. Olisi vähentänyt alussa olevaa ”en minä oikee tiiä” -ongelmaa jokaisen esineen kohdalla, ja muutenkin meni hetki ennen kuin sai parhaan esittelyjärjestyksen aikaan.

11.7. oli Suomen sota -tapahtuma Kokkonevalla, jota olin mukana järjestämässä. Lähinnä toimiini kuului autonkuljettajan rooli ja tavaran kuljettaminen Ristisaareen. Puheenjohtaja Mirja Siirosen kanssa asettelimme penkkejä ja kojuja, ja siistimme itse tapahtumapaikan. Myöhemmin kävin vielä Erkki Takasen kanssa rakentamassa pienen sillan ojan yli pellolle Rautpohjan Tykkikerhoa varten. Samalla toimme myös Kivijärven soittokuntalaisille tuolit. Itse tapahtuman aikana olin ohjaamassa liikennettä paikoitukseen ja luonnollisesti tapahtuman jälkeen myös purkamassa järjestelyjä.

Loppukuuta kohti museossa kävi ihmisiä koko ajan enemmän, ja sääkin parani. Viimeiset kaksi viikkoa pärjäsi jo t-paidalla, eli noin puolen kuukauden tuuletus poistaa kostean ja kylmän. Kielimuurikin tuli murrettua, kun kaksi saksalaista vierailijaa eksyi paikalle eräänä päivänä. Valitettavan vähän heille osasi kertoa: oletko itse yrittänyt selittää englanniksi, mikä on voinvaivuupulikka? Kaikesta huolimatta rupattelimme pitkään, ja oikein jää kaipaamaan samanlaista avoimuutta ja ”small-talkkia” suomalaisilta, mutta aina ei voi voittaa. Loppujen lopuksi museossa kävi karkeasti arvioiden 140 vierasta tänä kesänä, mikä on ihan hyvä määrä. Kortit, lukemistot ja uutena tulokkaana yskännapit kävivät ihan mukavasti kaupaksi. Ovet painettiin kiinni torstaina 31.7. tälle kesälle, ja heti seuraavana päivänä päivänä saimme vielä yhden innokkaan kävijän – sainpas ”kunniakierrokseni”.

Näin jälkeen päin pohtien museoon olisi hyvä saada enemmän jotain tekstiä ja kuvia seinille esineistä, ajan kulttuurista ja historiasta. Myös ehkä järjestyksessä on tilan pienuuden takia optimoinnin tarvetta, mutta tähän ehkä on tulossa jokin ammattihenkilö tulevaisuudessa pohtimaan asiaa. Siilojen luukkuihin voisi myös ehkä asentaa pienet listat, jotka pitäisivät luukkuja raollaan koko ajan. Kylmä ilma vaikutti pakkautuvan kovasti alakerran siiloihin ja yläkerrassa taas oli sangen lämmintä. Raot voisivat siis parantaa ilman kiertoa ylä- ja alakerran välillä. Museon ulkopuolella olisi myös mukava olla joitain esineitä, mutta niiden tulisi olla lähes tuhoutumattomia. Eräs kävijä puhuikin myllynkivistä, ja nehän olisivat sangen kestäviä ulkona pidettäviksi.

Aukioloaikoja voisi ehkä miettiä hieman uudestaan, sillä kuusi tuntia on hieman liikaa siihen nähden, että siitä noin 80 prosenttia on yleensä aivan joutoaikaa. Neljä tuntia aukioloa kerrallaan lienee aika sopiva, sillä siinä ajassa kävijöiden puute ei ehdi pahasti vielä haitata. Hyödynnetty aika voitaisiin käyttää siihen, että museo olisi auki vaikka myös kesäkuun puolella ja muihin asioihin kuluvia tunteja voisi ripotella heinäkuun puolelle jo pelkästään vaihtelunkin vuoksi. Näin saisi tehtyä vaikka pieniä projekteja museon puolella heinäkuussa ilman, että tunnit meinaavat mennä yli. Nykyiset aukiolopäivät ovat hyvät, vaikka keskiviikko ja sunnuntai melko hiljaisia usein olivatkin. Jos aukioloaikoja lyhennetään, ehkä tuon neljän tunnin sijoittaminen välillä iltaan ja toisinaan taas aamuun saattaisi parantaa kävijämääriä. Jos vielä saisi opasteen tien varteen, niin museo voisi olla auki hyvinkin tehokkaasti.

Sinänsä museo on oikein miellyttävä työpaikka, ja vähänkin historiasta pitävä tulee olemaan kiinnostunut oman seutumme lähimenneisyydestä. Välillä piinaava tylsyys ja kylmyys käyvät kunnon päälle, mutta sopivilla eväillä ja vaatetuksella selviää. Aikaa voi käyttää kohtuu tehokkaasti vaikka opiskeluun tai muuhun lukemiseen.

Markku Siironen
fil. yo.

Aloitin työt Perhon kotiseutumuseossa 15.6.2007. Vain muutamaa päivää aikaisemmin yhdistys oli maalannut museon ulkoseinät vapaaehtoisvoimin. Itse tartuin oman työrupeamani alkajaisiksi museon sisätiloihin. Jo edellisvuonna olin pannut merkille, että museossa oli esillä aivan liikaa esineitä, josta monet olivat lisäksi rikkinäisiä. Myös samankaltaisia esineitä oli paljon. Yhdistyksemme puheenjohtajan Mirja Siirosen kanssa päätimme muuttaa yhden museorakennuksen huoneista kokonaan varastokäyttöön, jonne yleisöllä ei olisi sisäänpääsyä. Tähän huoneeseen vein kaikki ne esineet, joiden en syystä tai toisesta katsonut sopivan museon esillepanoon.

Seuraavaksi ryhdyin museon perusteelliseen siivoukseen. Tarvittavat työvälineet sain puheenjohtajaltamme. Aloitin siivoamisen yläkerrasta, missä kävin ensin läpi katon ja seinät. Sen jälkeen puhdistin esineet pölystä ja muusta liasta yksitellen. Lopuksi imuroin koko tilan. Alakerran siivosin samaa järjestystä noudattaen.

Yhdessä puheenjohtajamme kanssa ideoimme museoen seinille uudet infolappuset vanhojen tilalle. Yhdelle aulan seinustalle laitoin Perhon kartan sekä tietoiskut Kokkonevan taistelupaikasta ja Hauta Perhossa -muistomerkistä. Toiselle aulan seinustalle sen sijaan laitoin museorakennukseen liittyvää tietoa: seikkaperäisen selonteon museorakennuksen vaiheista, kopion kotiseutiyhdistyksen ja manttaalikunnan välisestä kauppakirjasta sekä Markku Siirosen tekemän pohjapiirustuksen museosta. Puheenjohtajamme tulostamien vanhojen valokuvien pohjalta kirjoitin seinille pieniä tietokortteja, jotka kertoivat joko jostain tietystä esineestä tai sitten laajemmin jostain teemasta, kuten esimerkiksi pellavanvalmistuksesta. Päivitin myös seinillä olevat esinelistat. Kaikki tekstien kirjoittamiset ja tulostukset tein Perhon kunnantalon tiloissa. Heinäkuussa, museon jo avauduttua, maalasin vielä museon ulko-oven oviraudat.

Museon viihtyisyyden lisäämiseksi puheenjohtajamme toimitti sinne mattoja, lampaantaljan esittelijän tuolin päälle sekä liinan aulan pöydän päälle. Hän toi museolle myös rekvisiittaa, kuten matonkuteita ja vanhan, sanomalehdille tarkoitetun seinätelineen.

Museo avasi ovensa yleisölle 1.7.2007. Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta vierailijoita riitti hyvin; päivääkään ei mennyt, etteikö joku olisi käynyt. Museon viimeiseen aukiolopäivään, 29.7., mennessä nimiä vieraskirjaan oli kertynyt mainiot 173.

Museossa oli myynnissä kotiseutulukemistoja ja postikortteja, myöhemmin myös tervahaudan hiiliä ja tervaa. Myynnistä kertyi rahaa yhteensä 40 euroa. Lisäksi saimme vapaaehtoista kannatusmaksua 20,75 euron verran. Yhteensä kotiseutuyhdistyksen kassaan kertyi museon aukioloaikana siis 60,75 euroa.

Perhon kotiseutuyhdistys sai alkukesästä museoapurahaa 1500 euroa, jotka oli tarkoitus käyttää museorakennuksen maalaamiseen, valaistuksen uusimiseen, ulkoportaiden kaiteisiin sekä vesikourun hankkimiseen ja asentamiseen Ensimmäistä lukuunottamatta muita kohteita ei ehditty toteuttaa työsuhteeni aikana. Ainakin valaistuksen uusiminen kuitenkin toteutui elokuun alussa.

Työskentely Perhon kotiseutumuseossa oli mieluista ja tuttua, olihan tämä jo kolmas kesäni museon palveluksessa. Tulevaisuudessa toivoisin, että yhä useampi perholainen nuori kiinnostuisi kotiseudustaan ja sen menneisyydestä. Omaa historiaamme emme koskaan voi tuntea liikaa.

Esfir Linna
fil. yo.

Aloitin työt Perhon kotiseutuyhdistyksessä 15.6.2006. Heti alkajaisiksi saimme lahjoituksena lähemmäs sata uutta esinettä kotiseutumuseoomme. Kävin hakemassa ne lahjoittajan luota, ja kunnan talonmiehen avustuksella siirsimme esineet Taipaleen koulun tiloihin väliaikaiseen säilytykseen. Tämän jälkeen aloitin uusien esineiden luetteloinnin kotiseutuyhdistyksen pääkirjaan.

Esineiden luetteloinnin jälkeen siirrätin uudet esineet kotiseutumuseoon, joka ei vielä tässä vaiheessa ollut avoinna yleisölle. Ainoastaan kaksi esinettä, tahko ja iso puusaavi, jäivät Taipaleen koululle, koska en uskonut niille löytyvän sopivaa paikkaa museosta. Asetin uudet esineet sopiviksi katsomiini paikkoihin ja laitoin niihin numerolaput. Tämän jälkeen päivitin kaikki museon eri osastojen esinelistat. Sellaiset esineet, joille en sillä hetkellä löytänyt sopivaa näyttelypaikkaa museosta, laitoin väliaikaisesti museon sisäportaiden alle pahvilaatikkoon. Näissäkin esineissä on numerolaput, joten ne on helppo tarkistaa pääkirjasta.

Kesäkuun lopussa saimme vielä lahjoituksena vanhoja valokuvia, jotka olivat valmiiksi kehyksissä. Lisäksi ennen museon avautumista ehdin myös käydä tutustumassa arkistoon, jonka sisältöön minua perehdyttivät yhdistyksemme puheenjohtaja Mirja Siironen sekä arkistoa hoitava Niina Honkalehto. Arkistossa päähuomioni kiinnittyi kotiseutuyhdistyksen siellä säilytettävään materiaaliin. Tämän pohjalta kirjoitin myöhemmin listan, jossa on luetteloituna kaikki kansiot ja muut materiaalit, joita yhdistys arkistossa säilyttää.

Museo avasi ovensa 1.7. Ennen tätä olin saattanut sen esittelykuntoon siivoamalla kaikki osastot sekä tarkistamalla esineiden sijainnit. Lisäksi puheenjohtajamme oli museomme viihtyisyyttä lisätäkseen tuonut paikalle maton, lammastaljan esittelijän tuolin päälle sekä päällisen aulan kirjoituspöydälle. Itse kävin hakemassa museon portaille kukat, ja lisäksi uudistin myöhemmin vielä museon ”tervetuloa, ilmainen sisäänpääsy” -kylttiä.

Aukiolopäiviin nähden museossa kävi varsin kiitettävästi vierailijoita, yhteensä 139 ihmistä. Kävijöitä riitti lähes joka päivälle; ainoastaan heinäkuun lopussa alkoi olla hiljaisempaa. Vierailijat olivat poikkeuksetta varsin kiinnostuneita vanhoista esineistä sekä niiden tarinoista ja käyttötarkoituksista, mikä esittelijälle oli todella palkitsevaa.

Museon viimeisinä aukiolopäivinä tein loppusiivouksen ja tarkistin vielä, että esineet ovat oikeilla paikoillaan. Museo sulki ovensa 30.7., eli tänä kesänä se oli auki ainoastaan heinäkuun ajan. Samalla päättyi myöskin pestini kotiseutuyhdistyksessä tämän kesän osalta.

Kotiseutulukemistot ja postikortit eivät menneet kaupaksi, mutta museon säästöpossuun kertyi kuitenkin yhteensä 17,95 euroa.

Työskentely Perhon kotiseutuyhdistyksessä oli tällaiselle historianopiskelijalle erittäin antoisa kokemus. Lisäksi museo oli minulle jo ennestään tuttu, koska olen ollut siellä esittelijänä aiemminkin, kesällä 2004. Tästä parin vuoden takaisesta työkokemuksesta oli paljon hyötyä, koska esineet olivat siten jo ennestään tuttuja, minkä vuoksi saatoinkin tällä kertaa keskittyä itse esittelyyn sekä museon järjestelemiseen.

3.8.2006
Esfir Linna
fil. yo.

Esfir Linnan lisäpohdiskeluja sähköpostitse 24.8.2006

”Nyt kun otit puheeksi nuo aukioloajat, niin tuli mieleeni muutakin. Itse asiassa näistä oli tarkoitus kirjoittaa jo museoraporttiin, mutta en sitten muistanut.

Nimittäin pohdiskelin tuossa kesän mittaan museomme tilaongelmaa. Rakennus alkaa olla auttamattomasti liian pieni; esimerkiksi jos ensi kesänä tulee paljon lahjoituksia, ei niille oikeastaan enää ole paikkaa, kun tämäkin vuosi teki jo tiukkaa. Asiaa helpottaisi luonnollisesti, jos kotiseutuyhdistys onnistuisi saamaan jostain jonkinlaista varastotilaa. Tosin tämähän on kustannuskysymys myöskin, joten ei välttämättä niin helposti toteutettavissa. Mutta jos tällainen varastotila jostain saataisiin, niin sitten voisi tehdä jonkinlaisia muutoksia museon esineiden näytteillepanoon. Museossa on nimittäin tällä hetkellä paljon samankaltaisia esineitä, samoin kuin osittain rikkinäisiä esineitä. Jos käytössämme olisi varastotila, voisimme siirtää näitä samanlaisia tai rikkinäisiä esineitä sinne säilytykseen ainakin toistaiseksi ja merkitä nämä siirrot pääkirjaan, jolloin pysyttäisiin ajan tasalla esineiden sijaintipaikoista. Tämän kautta museoon tulisi lisää tilaa uusille esineille. Koska kovin montaahan samanlaista esinettä ei välttämättä kannata yhtäaikaa pitää näytillä. Näyttelyn monipuolisuus olisikin siis avainsanamme.

Kun näin saataisiin lisää tilaa museoon, olisi myös esineiden järjestely sekä siistinä pito helpompaa, ja vieraidenkin olisi helpompi paneutua esineiden katseluun, kun ne eivät olisi niin tiheään ahdettuina.

Ai niin, niistä aukioloajoista vielä! Mielestäni tänä kesänä kävi varsin mukavasti ihmisiä ja esim. enemmän kuin viime vuonna, ottaen huomioon että museo oli silloin kauemman aikaa auki. Jo parin vuoden takaa muistan, että heinäkuu oli kävijämäärältään vilkkaampi kuin kesäkuu. Eli periaatteessa on ihan hyvä, että museo on auki vain heinäkuussa. Toisaalta se on kuitenkin aika lyhyt aika. Ja uskoisin, että kesäkuullekin löytyisi kävijöitä. Mutta jos museo olisi auki taas kesäkuussakin, niin ongelmaksi voisi joka tapauksessa muodostua kävijämäärän vähyys. Joten kuinka järkevää se sitten olisi… mene ja tiedä.

Itsellenihän oli nyt tosi hyvä tilanne se, että museo oli auki vain heinäkuussa, koska uusien esineiden luettelointi olisi ollut erittäin hidasta ja hankalaa, jos siinä samalla olisi pitänyt pitää vielä museotakin auki. Tavaroitahan tuli kuitenkin noin sata kappaletta. Sen sijaan nyt uusien esineiden järjestäminen, paikalleen laitto ym. onnistu varsin jouhevasti, kun museota ei tarvinnut virallisesti pitää auki. Eli ehkä kallistun kuitenkin siihen, että museo kannattaa ensi kesänäkin pitää auki vain heinäkuussa.

Kellonajat olivat mielestäni sopivat. Viikonlopuille passaa hyvin lyhyemmät aukioloajat, koska muistini mukaan pari vuotta sitten ei viikonloppuina enää aukioloaikojen viimeisinä tunteina käynyt juuri porukkaa. Silloinhan museo oli vielä vkonloppuisinkin auki klo 12-18.”

Museo avattiin tänä kesänä 15. kesäkuuta. Ensimmäiset päivät olivat melko hiljaisia ja kulutinkin ne museon ja sen ympäristön siistimiseen. Aloitin myös esineisiin tutustumisen ja tarkistin, että ne kaikki olivat paikoillaan.

Kesäkuussa ei vierailijoita juurikaan käynyt, mutta heinäkuun puolelle siirryttäessä kävijämäärä alkoi hiljalleen nousta. Enimmillään museossa vieraili 14 henkilöä päivässä. Omien laskujeni mukaan vierailijoita kävi kaiken kaikkiaan 118.

Lahjoituksina museolle tuotiin tänä kesänä kahdet hevosen valjaat. Toiset ovat jo pidemmän aikaa käytössä olleet työvaljaat, toiset taas uudehkot ravivaljaat. Vakituista paikkaa en valjaille keksinyt, joten jätin ne museon käytävään, toiset pahvilaatikkoon ja toiset sen päälle. Lisäsin ne kuitenkin jo kotiseutumuseon pääkirjaan.

Viimeiset päivät kuluivat jälleen siivoamiseen. Tarkistin myös, että tavarat olivat paikoillaan ja korjailin vielä vääriä numeroita esinelistoista. Museo suljettiin 24. heinäkuuta.

Tuloja museolle ei tänä kesänä juurikaan kertynyt. Perho-lukemistot eivät käyneet kaupaksi ja samoin oli korttien laita. Lahjoituksia pöytäpankkiin tuli 16,80 euron edestä. Siitä on kuitti pahvilaatikossa pääkirjan, lukemistojen ja museon avainten kanssa.

Museon esittelijän työ oli mielenkiintoista. Siinä oppi paljon entisajoista, niin itse lukemalla kuin iäkkäämpien vierailijoiden muistelmia kuunnellessakin. Oli työssä myös negatiivisetkin puolensa, kuten kylmyys ja ajoittainen tylsyys, mutta riittävällä vaatetuksella, lukemisella ja positiivisella asenteella pääsee pitkälle.

Elina Laajala