MUSEORAPORTTI 2025

Sofia Kanniainen, ylioppilas

Tänä vuonna Perhon kotiseutumuseon ovet aukesivat vierailijoille 1.7.2025. Kesätyöni alkoi kuitenkin jo viikkoa aikaisemmin, jona aikana pääsin tutustumaan esineistöön lähinnä siivoamisen yhteydessä. Pölykerros tuntui peittävän koko rakennusta; yläkerta erityisesti kaipaili perusteellista lakaisua sekä hämähäkinseittien poistoa. Etuoven viereisestä kukkapenkistä tuli myös poistaa rikkaruohot. Aluksi siivousurakka vaikutti loputtomalta, mutta jälkikäteen katsottuna se tulikin yllättävän nopeasti valmiiksi ja minulle jäi hyvin aikaa lueskella museon arkistoja. Loppuajan käytin esinelistojen paikkaansapitävyyden tarkistukseen ja museoon tutustumiseen.

Museon avaamisen jälkeiset päivät lähtivät hiljaisina käyntiin. Kävijämäärä pysyi tasaisen pienenä, joinakin päivinä saattoi olla täysin hiljaista. Itseni kannalta tämä ei ollut huono asia, sillä se mahdollisti rutiinin luomisen työhön kaikessa rauhassa. Säät olivat kylmiä, mikä ei varmasti houkutellut ihmisiä poistumaan kotoaan. Museon sisätila pysyi aina hieman viileämpänä kuin ulkoilma, ja se osoittautui myöhemmin hyödylliseksi helteisten viikkojen iskiessä. Vierailijoiden määrä kasvoi kesän edetessä ja säiden lämmetessä: viimeisillä viikoilla kävijöitä oli päivittäin jopa kymmenisen luokkaa, eikä aikaa kulunut enää joutilaana istuskeluun.

Kaikki kävijät eivät esittelykierrosta kaivanneet, vaan kiertelivät ja katselivat näyttelyä mieluummin itsekseen. Museo kiinnosti erityisesti naapurikuntien asukkaita, joilla oli usein sukujuuria tai historiaa Perhossa. Monet paikalliset poikkesivat myös museoon sisälle hautausmaalla käydessään. Pääsin esittelemään muutaman kerran myös englanniksi, sillä kansainvälisiä kävijöitä tuli muun muassa Ruotsista, Alankomaista, Kanadasta ja Chilestä.

Usein työhön kuului arkipäiväistä jutustelua itse esittelyä enemmän. Läheltä ja kaukaa saapuneihin vieraisiin tutustuminen olikin antoisinta työssä. Vanhemmalta väestöltä oppi paljon uutta esineistöön liittyen, ja lapsia taas kiinnosti eniten museota ympäröivät kaksoisseinät, joita pääsi halutessaan kiertämään taskulampun kera.

Museoarjen lisäksi pääsin elokuun toisena päivänä mukaan Hauta Perhossa – muistomerkin 100-vuotisjuhlaan, jota Perhon kotiseutuyhdistys oli järjestämässä. Kävijämäärä yllätti runsaudellaan, ja pääsimme siellä nauttimaan musiikkiesityksistä sekä ateriasta. Tilaisuus avasi silmiäni Perhon historialle entisestään, ja kesätyö kokonaisuudessaan on kartuttanut paikallishistorian tietämystäni runsaasti.

Sain sulkea museon oven viimeistä kertaa 3. elokuuta. Kaiken kaikkiaan työ kesti kuusi viikkoa, ja aika kului nopeasti. Viimeinen päivä oli haikea, mutta jätin museon raskaat avaimet hyvillä mielin seuraavaa kesää ja käsiparia odottamaan.

Kiitokset vielä kotiseutuyhdistykselle työpaikasta!

MUSEORAPORTTI 2024

Pääsin aloittamaan kesätyöni Perhon kotiseutumuseossa 24.6.2024. Ensimmäisen viikon sain viettää omissa oloissani, siivoten ja tutustuen esineisiin.

Kesän raskain työ oli myös tällä ensimmäisellä viikolla: esinelistojen päivittäminen. Tästäkin urakasta selvittiin kunnialla, piti vain jakaa sitä useammalle päivälle. Listoista oli paljon hyötyä, sillä siinä luonnollisesti joutui jo tehdä lähempää tuttavuutta esineiden kanssa. Sain kiertää museon useaan eri otteeseen ennen kuin kaikki esineet pääsivät listaan. Jouduin toteamaan, että moni “puuttuva esine” olikin vain jäänyt huomaamatta. Museo-opaskin on vain tavallinen kuolevainen.

Vaikka ohikulkevat ihmiset kävivät katsomassa museota kesäkuussa, museo aukaisi ovensa virallisesti 2.7.2024. Siivoukset oli tehty, listat ripustettu seinille ja lunttilaput rustattu, mutta silti jännitti. Jännitys katosi varmaan ensimmäisten vieraiden kohdalla, kun älysi, että eivät ihmiset kysykään mitä kaikki esineet ovat ja tekevät. Pitkälti riitti, että tiesi vain limsakoneen ja tuplaseinät, sillä ne kiehtoivat ihmisiä eniten.

Ei siis tarvinnut opetella esineiden nimiä ja tarkoituksia ulkoa (luojan kiitos). Helpoin ja oleellisin tehtävä oli jutustella ihmisten kanssa. Monet vierailijat olivat paljon viisaampia esineistön suhteen, joten heiltä sai paljon hyödyllistä tietoa jota pystyi kertoa seuraaville kävijöille. Oli mukava nähdä millaisia ihmisiä museossa kävi. Joskus kävi vanhuksia, joskus nuoria lapsia, joskus niiden väliltä. Yllätyin siitä, että museossa kävi paljon porukkaa Perhon ulkopuolelta.

Museossa kävi yleensä ihan hyvin ihmisiä, mutta joka päivä oli hyvin aikaa esimerkiksi istua tuolille tai portaalle lukemaan kirjaa. Kirja oli monesti joku opuksista museon hyllyltä, joista sai vielä lisää tietoa. Mielenkiintoisinta oli lukea Perholaisten juttuja vuosikymmenten takaa. Niistä sai hieman selkeämmän käsityksen kotikylän menneisyydestä.

Heinäkuu kului pitkälti näissä merkeissä, vaikka välillä tuli muutakin hommaa, kuten lampun vaihtoa ja rikkaruohojen kanssa kamppailua. Ainut uusi esine jolle sain etsiä uuden paikan oli lippu, jonka ripustin kaiteelle portaiden viereen.

Aatu Vehkalampi

MUSEORAPORTTI 2023

Aloitin kesätyöni Perhon kotiseutumuseossa 26. kesäkuuta 2023 ja jatkoin aina heinäkuun loppuun saakka, eli noin viisi viikkoa. Ensimmäinen viikko kului siivoillessa museon sisätiloja sekä huolehtimalla myös piha-alueesta, lähinnä kukkapenkeistä. Tavallisen perussiivouksen lisäksi kesäkuun tehtäviini kuului näyttelyn päivittäminen, sillä siirsin jo jonkin aikaa aulassa olleet suutarin tarvikkeet sivuhuoneeseen ja niiden tilalle tuli museon retro-esineistö. Jo kesäkuun aikana museossa vieraili satunnaisia ohikulkijoita, mutta varsinaisesti museo avattiin vasta 2. heinäkuuta.

Heinäkuun kuluessa sain siis virallisesti aloittaa museo-oppaan työt. Aluksi jännitin todella paljon, mutta jo ensimmäisten asiakkaiden kanssa ollessani jännitys vähitellen haihtui. Yllätyin positiivisesti kävijämäärästä, joka varsinkin parin ensimmäisen viikon aikana oli 5-10 henkilöä päivässä. Kuukauden loppua kohden kävijämäärä putosi, jolloin sain joskus viettää kokonaisia päiviä aivan yksin pyyhkien pölyjä ja lakaisten lattioita. Onnekseni myös hiljaisempina päivinä museo tarjosi jotakin tekemistä, sillä aina saattoi tutustua esineisiin tarkemmin, tarkastaa niiden numerointia sekä esinelistojen paikkaansapitävyyttä.

Työaikanani museo sai yhden uuden lahjoituksen. Esine on pimennysverho sota-ajalta, ja asettelin sen näkyville aulan vitriinikaapin päälle.

Museossa ollessani sain oppia valtavasti Perhon paikallishistoriasta sekä tutustua laajasti erilaisiin esineisiin ja niiden käyttötarkoituksiin. Etenkin työni alkupuolella, jolloin kaikkien esineiden tarinat eivät vielä olleet syöpyneet mieleeni, sain oppia valtavasti museovierailijoilta, jotka olivat paremmin perillä esineiden käyttötarkoituksista. Usein myös yhdessä asiakkaiden kanssa pohdimme, mihin jotakin tiettyä esinettä oltiin mahdollisesti voitu käyttää.

Museo-oppaana sain huomata, kuinka tärkeää on osata ottaa huomioon asiakkaiden erilaiset taustat. Kaikki eivät aina halunneet opastettua kierrosta, vaan ihmettelivät esineitä mieluummin yksin. Lisäksi eri ikäiset vaativat erilaista huomiota: lapsille erityisen mieluinen oli seinän välissä kulkeva käytävä, jota he mielellään kulkivat moneen kertaan, kun taas kaikkiin esineisiin ei heidän mielenkiintonsa riittänyt. Sen sijaan monet vanhemmat ihmiset saattoivat viettää kauankin aikaa retro-osastolla ihmetellen, joko ne nyt jo olivatkin museoesineitä, kun niitä vielä heidän nuoruudessaan oli ahkerasti käytetty.

Kesätyö tarjosi paljon vaihtelevuutta, sillä jokainen päivä oli erilainen, eikä edeltä käsin voinut tietää, montako vierailijaa museossa olisi kunakin päivänä. Lisäksi yhtenä erikoisuutena sain kokea 14.7.2023 järjestetyn museon 60-vuotisjuhlan, joka sattui juuri työpäivän jälkeen alkavaksi. Kiitos Perhon kotiseutuyhdistykselle tarjoamastanne kesätyöstä.

Kristina Kytölä

Aloitin työni Perhon kotiseutumuseossa 19.6.2017 ja työskentelin yhteensä kuusi viikkoa. Kesäkuun aikana siivoilin museota aloittaen yläkerrasta edeten kohti alakertaa. Varsinkin yläkerrassa oli paljon siivottavaa talven jäljiltä, mutta kunnollisen siivouksen jälkeen hämähäkinseitit ja katosta pudonneet roskat olivat tiessään. Senkin jälkeen viikoittainen siivous oli paikallaan, sillä ulkoa kulkeutui paljon hiekkaa ja kiviä museon lattialle.

Siivouksen jälkeen aloitin esineisiin perehtymisen. Esineiden käyttötarkoituksia oli aluksi hankala selvittää ja nimet eivät jääneet muistiin, mutta kesäkuun lopulla asiat olivat jo melko lailla hallussa. Tarkistin myös esineiden numeroinnit ja nimilistat, joista löysin puutteita, joten tein uudet listat ja muutin väärät numeroinnin oikeiksi. Joidenkin esineiden kohdalla numerointi oli hankalaa, ja niiden numerointi jäi edelleen hieman epäselväksi.

Heinäkuussa museo virallisesti avautui. Ensimmäisenä päivänä museoon tuotiin taideteoksia ITE-taiteen museosta, jotka olivat näytillä museossa heinäkuun ajan. Teokset olivat käsin tehtyjä. Varsinkin lapset pitivät paljon pingviinejä ja hevosia esittävistä veistoksista.

Vierailijoille pidin museossa esittelykierroksia. Aluksi hieman jännitti, mutta pian rohkaistuin, koska sain hyvää palautetta vierailijoilta. Opin myös päivä päivältä enemmän esineistä, sillä monilla itseäni vanhemmilla oli paljon yksityiskohtaista tietoa joistakin esineistä, ja myöhemmin pystyin hyödyntämään sitä työssäni.

Työ itsessään oli hyvin vaihtelevaa. Joinain päivinä museossa ei saattanut käydä ketään, jolloin aika kävi vähän pitkäksi. Tällöin siivoilin ja tutkin esineitä tarkemmin. Kannoin myös mukanani hyvää kirjaa tällaisten päivien varalta. Joinain päivinä vieraita kävi todella paljon ja silloin ei tekemistä puuttunut. Osa vierailijoista halusi katsella esineitä itsekseen ja osa taas halusi kunnon museokierroksen. Lapset kyselivät innoissaan esineidenkäyttötarkoituksia ja museon seinien välissä olevaa käytävää he kiersivät useaan kertaan. Vieraita kävi paljon ympäri Suomea. Monet heistä olivat olleen ohikulkumatkalla ja pysähtyivät vierailemaan museon lisäksi myös kirkossa. Vieraita kävi myös Ruotsista ja jopa Yhdysvalloista. Heidän kanssaan sain puhua englantia, vaikka se hieman vaikeaa olikin, koska joidenkin esineiden nimiä en tiennyt enkä myöskään löytänyt sanakirjasta. Myös esineiden käyttöön liittyvä sanasto ei ollut kovin tuttua, mutta esittely sujui silti melko hyvin.

Perhon kotiseutumuseo on myös mukana Miedän museo -hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa alueellista identiteettiä, sekä kehittää paikallismuseoita. Toiminta näkyi Perhon kotiseutumuseossa muun muassa museopassien muodossa. Passeihin pystyi kerätä tarroja Keski-Pohjanmaan eri museoista ja osallistua arvontaan.

Kaiken kaikkiaan työni kotiseutumuseossa oli todella mahtavaa. Opin itse todella paljon paikallishistoriasta ja oli myös kivaa opettaa sitä muille. Viimeisenä työpäivänä olin hieman haikealla mielellä museon sulkemisen takia. Kiitän kotiseutuyhdistystä tästä mahtavasta kesätyöpaikasta!

Elisa Kivelä

Kesätyöni Perhon kotiseutumuseolla alkoi 20.6.2016 ja kesti yhteensä kuusi viikkoa. Opin kesän aikana suunnattoman paljon oman kotiseutumme historiasta oma-aloitteisesti opiskelemalla, mutta myös museon asiakkailta, joilla oli usein paljon sanottavaa vanhoista esineistä ja elämästä niiden käyttöaikana.

Kesäkuussa työtehtävinäni olivat museon läpikohtainen siivoaminen, esineisiin perehtyminen ja muut pienet askareet, jotta museo oli valmiina heinäkuun vieraisiin. Siivoaminen onnistui joutuisasti imuroiden sekä pölyjä ja hämähäkinseittejä pyyhkien. Kun suursiivous oli tehty, oli aika perehtyä museon runsaaseen esineistöön ja samalla tarkistaa, että numerolaput olivat paikallaan ja oikein. Vaikka aluksi tehtävä vaikutti melko epätoivoiselta, alkoivat esineiden nimet ja käyttötarkoitukset pikkuhiljaa jäämään muistiin. Numerolaput osasivat aiheuttaa hieman enemmän päänvaivaa, sillä muutamasta esineestä lappu puuttui kokonaan. Lisäksi kotiseutumuseon esinekirjan numerot ja oppaan esinevihkon numerot eivät uudempien lahjoitusten kohdalla aina vastanneet toisiaan. Kuitenkin uusia esinelistoja tehdessäni kävin läpi esinekirjaa ja suurimmalle osalle esineistä löytyikin oikea numero.

Kesäkuun aikana museoon eksyi jo noin kymmenen uteliaista ohikulkijaa ja sainkin hieman makua ja harjoitusta heinäkuun esittelytehtäviin. Museo avattiin virallisesti 1.7.2016 ja oli auki heinäkuun ajan. Ensimmäiset viikot olivat hiljaisia sään ollessa melko viileä ja sateinen, mutta näinä päivinä siivoilin hieman perusteellisemmin ja luin kirjoja. Lisäksi museon pihaa sai pitää ahkerasti siistinä. Kuitenkin heinäkuun edetessä säät paranivat ja asiakasmäärä kasvoi. Esittelykierrokset sujuivat ongelmitta ja koko ajan paremmin. Asiakkaat ja heidän kanssaan käydyt juttutuokiot historiasta sekä lapset, joita kiehtoi erityisesti viljamakasiinin ”kummituskäytävä”, piristivät työpäiviä. Vierailijoita tuli niin ulkopaikkakunnilta kuin Perhostakin ja jopa Ruotsista ja Saksasta asti, mutta tarvetta puhua englantia tai ruotsia ei tullut. Vieraita kävi yhteensä noin 160, mikä on enemmän viime vuosiin nähden.

Työpäivät sujuivat yleensä joutuisasti ja erityisesti vilkkaampina päivinä ei ollut tekemisen puutetta. Mielestäni aukioloajat ovat ihan hyvät, sillä asiakkaita kävi reippaasti. Kesäkuun työaikaa kannattaa suunnitella aina tiedossa olevien työtehtävien määrää miettien, mutta minulle tekemistä riitti hyvin.

Museo osaa olla todella viileä paikka. Koleina sadepäivinä sain pukeutua kolmeen kerrokseen vaatteita ja silti palella viltin alla. Onneksi heinäkuussa oli suurimmalta osalta niin lämmin, että museossa oli ihan mukavan viileä olla eikä vaatteita tarvinnut normaalia enempää.

Kesätyöni opetti minulle paljon uutta, niin Perhon historiasta kuin elämästä ennen vanhaan. Oli todella mukavaa esitellä museota kiinnostuneille ja kuulla tarinoita vierailijoilta. Isot kiitokset siis kotiseutuyhdistykselle mielenkiintoisesta kesätyöstä!

Katri Vainionpää

Kesätyöni Perhon kotiseutumuseolla päättyi noin pari viikkoa sitten. Nyt kun pöly on hieman laskeutunut, on aika arvioida suoritustani museo-oppaana ja samalla kesätyötä yleensä. Sanomattakin on selvää, että otin suuren loikan eteenpäin Perhon historian ymmärtämisessä. Perhon kotiseutumuseo oli minulle tuntematon ennen töiden alkua, sillä en ollut aiemmin käynyt sen sisätiloissa. Ensivaikutelma museon esineistöstä oli positiivinen. Kattava ja monipuolinen kokoelma teki välittömän vaikutuksen. Ennen vanhaan ihmisten oli todella oltava kekseliäitä monenlaisten ongelmien ratkaisussa. Viime kesän työstäni kirkon esittelijänä oli huomattavaa hyötyä, koska työn sisältö oli pääpiirteittäin sama, mikäli tarkastellaan opastamista ja muuta asiakaspalvelua. Lähtökohdat olivat täten varsin hyvät.

Kesäkuun loppu kului pääasiassa siivouksen ja tilojen tarkastamisen merkeissä. Yläkerta ei ollut missään maailman siisteimmässä kunnossa, kun ensimmäisen kerran tarkastin tiloja. Onneksi hyvillä välineillä siivouksessa ei mennyt kovinkaan kauan. Kun olin saanut siivottua museon tilat katosta lattiaan, oli seuraavana vuorossa kokoelman yleistä järjestämistä ja numeroiden tarkastamista. Joistakin esineistä puuttui numero, joidenkin sijainti oli tuntematon ja jotkut puolestaan oli väärässä paikassa. Lisäksi kokoelma oli käytävä läpi huolella kokonaisuudessaan listojen päivittämistä silmällä pitäen­ — numeroiden pitää olla selkeästi ja helposti tarkistettavissa kokoelman esineistön arkistoinnin sekä asiakaspalvelun laadun kannalta. Mikäli listojen numerointi ei vastaa osaston esineistöä, aiheutuu väistämättä ongelmia. Perusteellinen tarkastus oli paikallaan — virheiden korjaaminen selkeytti kokonaisuutta huomattavasti.

Kokoelman esineet vaihtelivat melko suuresti puuauroista lasten keinuun ja limsakoneesta lentokoneen kappaleeseen. Ehdoton suosikkini oli limsakone 1920–luvulta lähinnä siksi, koska kone erottautui muista esineistä hauskan funktionsa avulla. Kokoelma sisälsi useita satoja esineitä ja suurin osa niistä oli erilaisia työkaluja ja apuvälineitä raskaaseen arkeen. Lähes kaikki esineet olivat puuta tai metallia — muovia ei ymmärrettävästi ollut olemassa vielä noin sata vuotta sitten. Ehdottomasti mielenkiintoisimpiin esineisiin kuului myös Suomen sodan ajan ammukset ja kiväärin pistin. Kuten hyvin tiedämme, sotaesineet kiinnostavat laajasti suomalaisia, muitakin kuin meitä historioitsijoita.

Heinäkuun alussa museo avattiin yleisölle — kiinnostusta museota kohtaan oli niin perholaisilla kuin matkailijoilla. Museossa vierailleet kyselivät kiperiäkin kysymyksiä, joihin osasin pääasiallisesti vastata. Joskus tapahtui sellaista, että eläkkeellä olevat konkarit kertoivat minulle tarkemmin esineiden käytöstä. Kuulin todella paljon mielenkiintoisia tarinoita. Museo kiinnosti myös laajasti lapsia ja nuoria, mikä oli hyvin arvostettavaa, sillä on sivistävää tuntea vanhoja perinteitä ja historiaa. Vierailijoiden joukossa oli myös muutama yhdysvaltalainen. Haasteena oli kertoa esineistä englanniksi, koska esineiden käyttötarkoitus oli paikoitellen monimutkainen. Viime vuonna kirkko-oppaan tehtävän ohessa kohtasin vastaavanlaisia tilanteita moninkertaisen määrän, joten tilanteet eivät olleet uusia.

Kuten hyvin tiedämme, kesä ei ollut säiden suhteen paras mahdollinen, mikä näkyi selkeästi vierailijoiden määrässä. Sateinen heinäkuu vaikutti todennäköisesti ihmisten liikehdintään. Vieraita kävi kaiken kaikkiaan noin 100, joten laskua tuli huomattavasti edellisten vuosien 160–200 vierailijoiden määrästä.

Perhon historiaa kannattaa tarkastella, koska muuten ei voi ymmärtää, kuinka valtavan nopeaa kehitys on ollut sadan vuoden aikana. Tuntemalla historiaa, kykenee arvostamaan paremmin nykyisyyttä. Työskentely kotiseutumuseolla oli palkitsevaa ja avartavaa. Iso kiitos kuuluu Perhon kotiseutuyhdistykselle.

Aleksi O. Pannula

Työskentelin reilu viisi viikkoa Perhon kotiseutumuseossa. Museo oli minulle jo entuudestaan jokseenkin tuttu, mutta tajusin vasta töitteni aikana, kuinka paljon museossa on nähtävää ja koettavaa.

Ensimmäisellä viikolla, jolloin museo ei vielä ollut virallisesti auki, siivosin museota, sekä sen ympäristöä. Kävin myös läpi esineitä ja tarkistin, että niissä oli numerot tallella. Samalla järjestelin esineitä ja asettelin joitain kokonaan uusiin paikkoihin, sekä opettelin esineiden nimiä ja käyttötarkoituksia. Aluksi esineitä tuntui olevan niin paljon, että mietin oppisinko niitä ikinä. Vähitellen kuitenkin nimet painuivat mieleen, ja esittelyjen, sekä vieraiden ansiosta esineet tulivat yhä tutummiksi. Pikkuhiljaa esittelykierros alkoi sujua jo rutiinilla, eikä opastakaan enää jännittänyt. Kesäkuun puolella kävi jo muutama vieras kaukaisemmista paikoista.

Museon auetessa virallisesti heinäkuussa, vieraita oli ensimmäisinä päivinä mielestäni melko paljon. Olin yllättynyt kävijämääristä. Asiakasvirta kuitenkin alkoi hiipumaan ja päivinä jolloin asiakkaita ei käynyt, eikä muutakaan tekemistä museolla erityisemmin ollut, oli aika tulla välillä pitkäksi, mutta onneksi hyvä kirja ja ristikkolehti pelastivat tuollaiset päivät. Ulkoa ja sisältä löytyi myös päivittäin vähän jotain siivottavaa ja siistittävää.

Mukavinta museolla oli tietenkin hetket jolloin pääsin esittelemään todenteolla museota. Tyytyväinen asiakaspalaute myös lämmitti mieltä. Myös museon 50-vuotisjuhlaan valmistautuminen toivat sisältöä päiviin. Lisäksi päiväkodin ryhmä, Perhossa häämatkalla ollut pari, sekä muutamat ulkomaalaiset vierailijat olivat positiivinen yllätys.

Etukäteen tiesin museon olevan kylmä, mutta en arvannut, että se olisi niin kylmä, että villapaita, huppari ja nahkatakki päällä, viltin alla, lämmittimen vieressä, vielä palelisi. Myös lämpimiä päiviä sattui työajan varrelle, jolloin myös vierailijota oli enemmän liikkeellä. Lisäksi museo sai muutaman uuden lahjoituksen. Hieman harmissani olen siitä, etten saanut mahdollisuutta käyttää muita kieliä, kuin suomea.

Kaiken kaikkian työni museolla on ollut hyvällä tavalla hyvin erilainen. Olen myös saanut oppia paljon vanhoista esineistä, ja on ollut mielenkiinotoista kuulla vanhoja tarinoita iäkkäämmiltä ihmisiltä.

Kiitokset kotiseutuyhdistykselle antoisasta kesätyöpaikasta!

Ella Puoliväli
Perhon kotiseutuyhdistyksen kesätyöntekijä 2013

Aloitin työt museolla kesäkuun puolella ja siivoilin sekä järjestelin kaksi viikkoa. Kauheaa sotkua ei ollut, esineitten ja hyllyjen perusharjaukset ja nurkkien ripsumisen sekä imuroinnin tein. Revin rikkaruohot ja mylläsin maata kukkapenkeissä. Päivä tai kaksi niihin upposi ja mielestäni sain aika hyvin kukat kukkimaan, rikkaruohot ja heinät pitäisi perusteellisesti myrkyttää tai saada poistettua jos siihen löytyy intressiä. Haluaisin ehdottaa museon edustalla olevien koivujen kaatamista, vaikka ne kauniita ovatkin, ne vievät kukilta kaiken veden ja ravinteet, sotkevat portaikkoa ja tiputtavat kaikki lehtensä museon katolle sekä pilaavat museon näkyvyyttä. Tämä on toki vain ajatus. Museo tarvitsisi myös paremman kyltin tai opasteen, koska se joka on pusikon peittämä ja matalalla, ei varmaan hirveästi kannusta kääntymään museolle. Tai sitten pensaikkoa kannattaa madaltaa jotta opaste näkyy. Alimman puisen portaan uusimista kannatan myöskin koska nykyinen lahoaa paikalleen.

Ensimmäisinä päivinäni järjestelin auto- ja konemuseolta tuodut esineet koti ja puhtaus -osastolle.

Kesäkuun puolella kävi kourallinen vieraita ja lisäksi Toimintakeskuksen porukkaa kävi tutustumassa. Heinäkuussa kävijöitä on ollut noin kymmenen päivässä, joskus alle ja joskus hieman ylikin. Vieraat eivät ole olleet pelkästään perholaisia vaan ympäri Suomen matkailijoita tai kotiseudullaan vierailemaan tulleita ihmisiä. Varsinkin vanhojen ihmisten vierailuista olen nauttinut koska olen saanut kuunnella heidän tarinoitaan menneisyydestä ja joitain esineitä he ovat esitelleet minulle enemmän mitä olisin tiennyt pääkirjasta etsiä. Kun sitten viisastuin tällaisten ihmisten kanssa ja muutenkin opettelin esineet ja niiden historian, on niitä ollut hyvä ja joskus hauskakin esitellä ihmetteleville vierailijoille.

Minut yllätti museon kylmyys, noin 16 astetta lämmintä joka päivä, ei sillä että kesäkään mitenkään erityisen lämmin olisi ollut.. Mutta kunnollisella pukeutumisella, mm. villasukat, pitkikset ja paksu huppari pitkähihaisen päällä sekä kaulahuivi, kuuma tee termoksessa ja oikea asenne auttoivat. Lämmittelin aika useasti myöskin pihalla istuskelemalla, seurailemalla kylän menoa ja lukemalla. Jonain päivinä haravoin parkkipaikkaa ja kauheiden tuulien jälkeisinä päivinä männyt pudottivat käpyjä, jotka haravoin ja vein roskiin.

Työaikaani on pitänyt vireessä tuleva lukemisto, jota varten kirjoittelin ihmisten, käsin tai kirjoituskoneella kirjoitettuja tekstejä sähköiseen muotoon.  Tekstit ovat mielestäni hurjan kiehtovia ja opin niistäkin paljon, suurin osa on ihmisten arjesta tai töistä joita tehtiin kuten heinänkorjuusta tai puusavotasta metsässä. Niitä lukemalla ja pohtimalla, samalla lailla kuin museon esineitä, oppii arvostamaan kaikkea sitä työtä ja niitä ihmisiä jotka sitä työtä ovat tehneet. Ennen oli ennen ja nyt on nyt mutta oliko silti kaikki paremmin ennen? Tarinoissa korostuu yhdessä tekeminen, auttaminen, hyvä yhteishenki ja se kuinka kaikilla oli oma rooli vaikka vain pikkurenkinä vellikellon soittajana.

Kesän aikana museo sai yhden uuden lahjoituksen, se on piippu jonka löysi ja lahjoitti Vietti Pannula. Se on löydetty Sysilammelta tervahaudan läheisyydestä lapion piston syvyydeltä vuonna 1959 tai 1960. Piippu sai numeron 705 ja on nyt vitriinissä.

Mielestäni neljän tunnin työpäivät ovat sopivia ja päivätkin hyvät kävijöiden kannalta.  Ainoan muutoksen tekisin kesäkuun puolelle jossa mielestäni 60 tuntia on liikaa, aika kävi pitkäksi kun siivoaminen loppui kesken ja kun mitään väkerrettävää sen enempää ei ollut kun kaikki oli järjestyksessä. Yksi viikko kesäkuussa, eli 30h riittää aivan mainosti ellei mitään hyllyjä tarvitse rakentaa.

Jonkin sorttista hiiriongelmaa epäilen koska kun siivosin huonetta jossa on voikirnuja ja piimäleilejä oli lattialla ja hyllyillä hiiren papanoita. Siivosin ne pois mutta sitten niitä alkoi jossain vaiheessa tulla uusia. Toin kaksi hiirenloukkua kotoani ja laitoin niihin juustonokareet ja yhden niillä saalistinkin.

26.7 Lampuoti oli yleisölle avoinna ja olin siellä esittelemässä Erkkilän Pihlan kanssa. Koko päivän kävi väkeä ja ei ollut viiden minuutin pidempää taukoa ilman vieraita. Opin senkin päivän aikana lisää historiaa ja vieraat kertoivat omia kertomuksiaan ja niitä oli mukava kuunnella.

Viimeinen työpäiväni oli 29.7, Mirja meni vielä tiistaina päivystämään , muuten vieraita kävi ehkä suurin piirtein 140 koko kesän aikana. Kiitos työkokemuksesta kotiseutuyhdistys!

Emilia Leväniemi, museotyöntekijä

Museo avattiin virallisesti yleisölle 5.7., mutta muutamia kävijöitä oli jo kesäkuun aikana. Automuseolla olevan kotiseutuyhdistyksen ylläpitämän kauppakuluman kävin puhdistamassa kesäkuussa. Museoa myöskin siivoilin kesäkuun aikana, mutta olin valmistautunut myös siihen, että esittelisin museota jo kesäkuun aikana.

Sää suosi tänä kesänä kyllä. Museon pihalla olevia istutuksiakin kitkin ja kastelin sen minkä ehdin.

Pidin kesästä todella paljon. Opin myös todella paljon museossa vierailleilta ihmisiltä. Paikallisia kävi pääasiassa, mutta myös muutamia turisteja, jotka eivät aiemmin Perhossa olleet käyneet. Todella paljon pidin siitä, että sain oppia niin paljon. Kesä oli eräänlainen historian tunti, jossa oppi todella paljon.
Mahtavaa oli, että sai olla museolla, ja vaikka aina ei ollutkaan työtä, oli ihan mukavaa istuskella ja katsella portailta kylän menoa. Kaikenkaikkiaan vieraskirjassa oli 160 nimeä, mikä sinänsä on aika vähän. Tokikaan kaikki eivät nimeään vieraskirjaan laittaneet. Minulle oli iso asia, että sain työn. Tutustuin synnyinseutuni historiaan ja samalla paremmin sen asukkaisiin. Paljon tuli uusia asioita, mutta pystyin sisäistämään nopeasti kaiken. Viimeisenä työpäivänä oli loppumisen haikeutta ilmassa. En muista paljonko sinä päivänä kävi, mutta takana on joka tapauksessa hieno ja historiantäyteinen kesä. Minä lausun nöyrimmät kiitokseni Perhon kotiseutuyhdistykselle, siitä, että sain tämän tehtävän muodossa tutustua historiaan. Erityisesti Suomen sodan aikaisista tapahtumista opin paljon enemmän, kuin tähän asti olin tiennyt. Minä en uskonut oppivani näin paljon.

Risto Linna, museotyöntekijä

Kesä 2010 oli museolla melko “tavallinen” kävijöiden suhteen, ja sää oli kovin otollinen, että sitä ei voi syytellä puoleen eikä toiseen. Museon aukiolo pelkästään heinäkuulla vaikuttaa olevan paras ratkaisu, koska silloin aukiolo osuu lomien aikaan. Töihin palaaminen vuoden opiskelun jälkeen oli tervetullutta vaihtelua, ja edellisen kesän ideoita oli ehtinyt kypsytellä seuraavaa kesää silmällä pitäen.

Edellisen vuoden toiveeni “käsityöpitoisemmasta” kesästä toteutui melko loistavasti museon istutusten teon ja syksyn hyllyuusinnan merkeissä. Toivottavasti ensi kesänä perusnäyttely saadaan väljemmäksi hyllytilan lisäännyttyä varastosiilon ja uusien hyllyjen myötä. Kesä 2011 myös kertoo totuuden istutusten onnistumisesta, ja toivottavasti pääsen seuraamaan työn tuloksia. Suntio Hannu Hiekka ansaitsee suuren kiitoksen kotiseutuaktiivisuudestaan kuluneena kesänä.

Tapahtumia kesältä 2010:

-kesä alkoi perinteisellä museon siivouksella katosta lattiaan
-automuseon Kauppakuluma siivottiin myös, mutta siellä ei kesän aikana mitään toimintaa ollut
-kauan museon edustaa vaivannut karu olemus sai kyytiä, kun museon etupuoli rajattiin kivillä korotetuksi istutuspenkiksi, mihin sain lahjoituksena Irma Kydöltä merkittävän määrän monivuotisia perennoja, joiden pitäisi selvitä karussa ympäristössä
-istutusrakennelman hoitaminen ja puunaaminen jatkui koko kesän ajan, ja loppukesästä suntio Hannu Hiekka ystävällisesti lahjoitti peräkärryllisen multaa istutusten ympärille korvaamaan alkukesänä tuotua, jo painunutta maata
-museon portaissa on jo vuosia ollut ammottava aukko, jonka eräänä päivänä muurasin umpeen ja samalla paikkailin isompia lohkeamia
-suntio Hiekka pesi portaat kesän aikana kahdesti, mikä merkittävästi pidentää portaiden ikää sammaleen poistuttua ja samalla portaat saivat uuden ilmeen
-museo avattiin torstaina 1.7.
-heinäkuussa museon varasto siirtyi kunnalta saatuun tilaan teollisuusalueen halliin Teollisuustiellä, mikä vapautti yhden siiloista museon esinelle
-toimin kotiseutuyhdistyksen edustajana Kyyjärven Suomenselkämessuilla heinäkuun puolivälissä
-myrskyt koettelivat Perhoa heinäkuussa ja hautausmaa sai osansa – kuusia nurin, mutta onneksi museo sai vain roskia päällensä
-museo oli viimeisen päivän auki perjantaina 30.7.; vierailijoita 234
-museoamanuenssin ohjeistamana museon alakerran hyllyjen uusiminen tuli ajankohtaiseksi; annoin urakkaan oman rakennussuunnitelmani tarjolle – sain urakan ja toteutin sen loppusyksystä valmistaen alakertaan lukuisia hyllyjä ja myös vitriinin pienemmille esineille
-vanhat hyllyt ja museosta poistettu puutavara on toistaiseksi säilössä automuseon hallissa

Markku Siironen, museotyöntekijä

Lyhyestä virsi kaunis, joten hieman luettelomaisesti kerään pääkohdat tälle vuodelle. Toista vuotta peräkkäin museolla istun ja työnkuva tänä vuonna oli ehkä antoisampaa, kun pääsi paljon tekemään asioita, joiden hedelmät näkyvät työn arjessa.

Museon valmistelu aloitettiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä tekemällä suunnitelmia, miten yläkerran esineitä voisi järjestää uudelleen ja mitä uudistuksia voitaisiin tehdä aulan avartamiseksi. Lopulta päädyin purkamaan pois raskaat hyllyt ovelta katsoen vasemmalta seinustalta. Ennen heti oikealla ollut pulpetti siirtyi nyt vasemmalle puolelle ja pulpetin vanhalle paikalle valmistin hyllyt paperitavaran (lukemistot, kirjat ym.) säilytystä varten. Peremmälle portaiden viereen vasemmalle rakennettiin matala hylly vanhojen hyllyjen materiaaleista Matti Siirosen avustuksella ja näin saatiin sisäänkäynti paljon avarammaksi.

Seinätilan vapauduttua viimevuotiset Suomen sota -kappalevytaulut pääsivät seinien täytteeksi aulaan ja myös portaikkoon. Portaikon muutamaa löystynyttä porrasta kiinnitin samalla ruuvein. Lisäksi purettujen hyllyjen hirsistä katkaisin palat, jotka toimivat nyt askelmina keskikorokkeelta kaksoisseinän väliin mentäessä.

Yläkerrassa esinejaottelu pysyi käytännössä kovin samana, mutta nyt luotiin mahdollisuus kiertää myös korokkeella esineiden seassa. Raivatut käytävät saivat matot, jolloin niille ehkä uskaltaa harhautua kehottamattakin. Rakensin lisäksi käytäville johtavat pienet porrasaskelmat. Siilojen luukut korotettiin pienillä rimoilla, jonka pitäisi parantaa rakennuksen ilmanvaihtoa ja estää kosteuden jäämistä alakertaan. Samalla luukut kiinnitettiin lattiaan, jotta niitä ei voi avata ilman työkaluja. Viime vuonna saadut kangaspuut koottiin yläkerran perälle ja esihistoriallinen osasto siirtyi portaikosta katsoen vasemmanpuoleiselle korokkeelle. Näin saatiin lattia avoimemmaksi.

Lisäksi siivousretki tehtiin myös automuseon Kauppakulumaan ja yleiskatsaukset Schönemanin haudalle ja Fieandtin kivelle. Hauta Perhossa käydessämme otimme kaatuneen tienviitan Jängältä mukaan ja Matti Siirosen kanssa valmistimme uuden puun pitämään merkkiä pystyssä.

Osa ajasta myös kului muissa käytännön asioissa, kuten aukioloaikailmoitusten ja lukemistojen levittämisessä, museon tienvarsiviittojen maalaamisessa, museon reunalaudan ”Kotiseutumuseo”-tekstin maalamisessa ja jäsenmaksukuittien kirjoittamisessa.

Museo avattiin jo kesäkuun puolella tiistaina 16.6., jotta selviäisi, onko museoa syytä pitää auki kesäkuussa. Toinen uudistus oli uudet aukioloajat. Museo suljettiin perjantiana 31.7. Vuosi oli melko hiljainen (166 vierailijaa) ja aukioloajan pidentäminen kesäkuulle ei tuonut lisäkävijöitä, että sitä ei tarvitse enää kokeilla. Uudet aukioloajat (la ja ma suljettu) ainakin museotyöntekijän näkökulmasta olivat paljon mieluisammat ja loogisemmat muistaa, vaikka aluksi hieman sai moitteita kuulla uusien aikojen muistamisesta. Heinäkuu on hyväksi havaittu aika pitää museota auki.

Ensi vuotta varten mieleeni juolahti ainakin esinenäyttelyn läpikäymistä alakerrassa. Ehkä uusia ja sirompia hyllyjä jonnekin ja esineiden järjestelyä niin, että kaikki on helposti katsottavissa. Alakerrassa tilanne on kyllä valmiiksikin hyvä, että paljoa ei voine parantaa. Pitää tutkia mahdollisuutta hyödyntää siilojen korkeutta esineiden sijoittelussa. Eräs ajatus on myös pienen penkin saaminen museon portaiden yläpäähän, mutta sen pitää olla jokin puolikiinteä rakennelma kaiteeseen tilanpuutteen ja portaiden läheisyyden takia. Olisiko Erkki Takasella ideoita tähän?

Teema-ajatuksena nousi sitten mahdollisuus tehdä jostain siilosta vanhan ajan huoneen/tuvan näköinen. Jos jostain saisi esimerkiksi vaikka vanhan oven, joka johtaisi siiloon ja sitten vanhoja huonekaluja, mihin esineitä voisi asettaa. Iso kysymys on, mistä materiaalit ja esineet saadaan. Ensi vuodelle olisi mukava jotain käsityötä saada, jos edelleen pääsen museota vahtimaan.

Markku Siironen, museotyöntekijä

Vaikka museo onkin auki vain heinäkuussa, työt alkoivat jo 16.6.2008 museon siivoamisella. Imuroin koko rakennuksen ja pyyhin pölyt esineistä. Kaikki näytti olevan tallella edellisen kesän jäljiltä, ja museo jäi avaamista vaille valmiiksi kesää varten. Samalla panin merkille, että museo on sangen kylmä ja kosteahko, mikä osalta johtui edelleen jatkuvista sateista.

Seuraavana operaatiot jatkuivat auto- ja konemuseon puolella kotiseutuyhdistyksen ”Kauppakuluman” siistimisellä ja järjestämisellä puheenjohtajan kanssa. Laminoimme uusia mainoksia vanhojen tilalle ja asensimme pienen hehkulampun värittämään loisteputkien kalseaa loistoa. Tiski sai uuden maalipinnan ja muutakin ehostusta, ja pian seinälle saatiin muutama hylly. Maalasin ”Kauppakulumalle” myös oman kyltin, jonka jälkeen nurkkaus alkoi muistuttaa jo enemmän kauppaa. Tähän työvaiheeseen kuului myös auto- ja konemuseossa olevien autojen tietojen esillepano. Tietokoneella tehtyyn pohjaan talletetut tiedot tulostettiin A3-kokoon ja laminoitiin kosteutta paremmin kestäviksi.

Ennen museon aukeamista ehdimme vielä hakea Kokkolasta ja asentaa paikalleen Fieandtin kivi-, Ristisaari- ja Hauta Perhossa- opastetaulut, jotka olivat sangen tervetulleita. Samalla asensimme Fieandtin kiven opasteviitat, ja tein muitakin opasteita tulevaa Suomen sodan juhlaa silmällä pitäen.

Kotiseutumuseo aukesi tiistaina 1.7. vesisateen saattelemana. Kukkakin koivun oksaan tuotiin antamaan väriä julkisivulle. Aavistelut museon kylmyydestä olivat aivan oikeita, mutta en arvannut sen olevan niin kylmä. Hanskat ja toppatakki olivat aivan ehdoton varustus vielä kuun puoleen väliin saakka. Syynä näyttäisi olevan se, että kun museota tuuletetaan aina kun säät sallivat, ilmaan poistuva kosteus sitoo energiaa melko valtavat määrät. Tämä saa aikaan sisäilman kylmenemisen, joten museon tuuletus kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin keväällä kosteuden poistamiseksi.

Kuukausi alkoi melko hiljaisesti sateiden ja opasteiden puutteen vuoksi. Liikenneympyrässä oleva viitta on piilossa, ja sen huomaa vasta ohi ajettua. Olisi hyvä saada ehkä oma viitta tiekirkon merkin yhteyteen valtatien varteen. Se toisi varmasti lisää kävijöitä ja saisi päivät kulumaan nopeammin, kun olisi mahdollisimman vähän aikaa istua tyhjän panttina. Muutama päivä kului jopa ilman asiakkaita pahimpien sateiden aikana. Hiljalleen ihmisiä alkoi tulla vain enemmän, ja usko aikaisempien raporttien kävijämääriin parani.

Työ itsessään on paljon antoisampaa, kuin luulin. Kävijöiden tarinoita on ilo kuunnella ja pikku hiljaa esineetkin alkaa tuntea. Suuri apu on kyllä siitä, että olen ennenkin tutustunut museon esineisiin, joten oppimiskynnys on matalampi. Huoli on suuri tulevista työntekijöistä, sillä itsellekin olisi kelvannut jonkinlainen opas tai valmis kierros, minkä voi vetää kävijöille. Olisi vähentänyt alussa olevaa ”en minä oikee tiiä” -ongelmaa jokaisen esineen kohdalla, ja muutenkin meni hetki ennen kuin sai parhaan esittelyjärjestyksen aikaan.

11.7. oli Suomen sota -tapahtuma Kokkonevalla, jota olin mukana järjestämässä. Lähinnä toimiini kuului autonkuljettajan rooli ja tavaran kuljettaminen Ristisaareen. Puheenjohtaja Mirja Siirosen kanssa asettelimme penkkejä ja kojuja, ja siistimme itse tapahtumapaikan. Myöhemmin kävin vielä Erkki Takasen kanssa rakentamassa pienen sillan ojan yli pellolle Rautpohjan Tykkikerhoa varten. Samalla toimme myös Kivijärven soittokuntalaisille tuolit. Itse tapahtuman aikana olin ohjaamassa liikennettä paikoitukseen ja luonnollisesti tapahtuman jälkeen myös purkamassa järjestelyjä.

Loppukuuta kohti museossa kävi ihmisiä koko ajan enemmän, ja sääkin parani. Viimeiset kaksi viikkoa pärjäsi jo t-paidalla, eli noin puolen kuukauden tuuletus poistaa kostean ja kylmän. Kielimuurikin tuli murrettua, kun kaksi saksalaista vierailijaa eksyi paikalle eräänä päivänä. Valitettavan vähän heille osasi kertoa: oletko itse yrittänyt selittää englanniksi, mikä on voinvaivuupulikka? Kaikesta huolimatta rupattelimme pitkään, ja oikein jää kaipaamaan samanlaista avoimuutta ja ”small-talkkia” suomalaisilta, mutta aina ei voi voittaa. Loppujen lopuksi museossa kävi karkeasti arvioiden 140 vierasta tänä kesänä, mikä on ihan hyvä määrä. Kortit, lukemistot ja uutena tulokkaana yskännapit kävivät ihan mukavasti kaupaksi. Ovet painettiin kiinni torstaina 31.7. tälle kesälle, ja heti seuraavana päivänä päivänä saimme vielä yhden innokkaan kävijän – sainpas ”kunniakierrokseni”.

Näin jälkeen päin pohtien museoon olisi hyvä saada enemmän jotain tekstiä ja kuvia seinille esineistä, ajan kulttuurista ja historiasta. Myös ehkä järjestyksessä on tilan pienuuden takia optimoinnin tarvetta, mutta tähän ehkä on tulossa jokin ammattihenkilö tulevaisuudessa pohtimaan asiaa. Siilojen luukkuihin voisi myös ehkä asentaa pienet listat, jotka pitäisivät luukkuja raollaan koko ajan. Kylmä ilma vaikutti pakkautuvan kovasti alakerran siiloihin ja yläkerrassa taas oli sangen lämmintä. Raot voisivat siis parantaa ilman kiertoa ylä- ja alakerran välillä. Museon ulkopuolella olisi myös mukava olla joitain esineitä, mutta niiden tulisi olla lähes tuhoutumattomia. Eräs kävijä puhuikin myllynkivistä, ja nehän olisivat sangen kestäviä ulkona pidettäviksi.

Aukioloaikoja voisi ehkä miettiä hieman uudestaan, sillä kuusi tuntia on hieman liikaa siihen nähden, että siitä noin 80 prosenttia on yleensä aivan joutoaikaa. Neljä tuntia aukioloa kerrallaan lienee aika sopiva, sillä siinä ajassa kävijöiden puute ei ehdi pahasti vielä haitata. Hyödynnetty aika voitaisiin käyttää siihen, että museo olisi auki vaikka myös kesäkuun puolella ja muihin asioihin kuluvia tunteja voisi ripotella heinäkuun puolelle jo pelkästään vaihtelunkin vuoksi. Näin saisi tehtyä vaikka pieniä projekteja museon puolella heinäkuussa ilman, että tunnit meinaavat mennä yli. Nykyiset aukiolopäivät ovat hyvät, vaikka keskiviikko ja sunnuntai melko hiljaisia usein olivatkin. Jos aukioloaikoja lyhennetään, ehkä tuon neljän tunnin sijoittaminen välillä iltaan ja toisinaan taas aamuun saattaisi parantaa kävijämääriä. Jos vielä saisi opasteen tien varteen, niin museo voisi olla auki hyvinkin tehokkaasti.

Sinänsä museo on oikein miellyttävä työpaikka, ja vähänkin historiasta pitävä tulee olemaan kiinnostunut oman seutumme lähimenneisyydestä. Välillä piinaava tylsyys ja kylmyys käyvät kunnon päälle, mutta sopivilla eväillä ja vaatetuksella selviää. Aikaa voi käyttää kohtuu tehokkaasti vaikka opiskeluun tai muuhun lukemiseen.

Markku Siironen
fil. yo.